Jälleen matkaan

Hei vaan,

Olen (vieläkin) Ville, nyt jo neljännen vuoden opiskelija Jyväskylän yliopistosta. Blogini kohottaa taas rumat kasvonsa ja katsoo kohti tulevaisuutta herätessään talviuniltaan. On aika. Aika alkaa jälleen kirjoittamaan, nimittäin. Nyt alkavalla lukukaudella suoritan työharjoittelua ulkomailla. Harjoitteluni kuuluu opintoihini, jonka myötä katsoin aiheelliseksi ja sopivaksi, että voisin kirjoittaa tänne hiukan kokemuksiani, kuten kirjoitin jo aikaisemmin vuoden mittaisesta opiskelijavaihdostani Koreassa.

   Tässä ensimmäisessä julkaisussa kerron kohdemaastani sen verran, kuin tämän hetkisen tietämykseni pohjalta tiedän ja valaisen hiukan, mitä kaikkea on tullut tehtyä, ennen kuin on päästy tähän pisteeseen - eli ollaan juuri saavuttu kohteeseen, mutta työt eivät ole vielä alkaneet.

   Olen aina ollut kiinnostunut kansainvälisestä vaikuttamisesta sekä -edustustotyöstä ja harjoittelu Suomen suurlähetystössä ulkomailla onkin ollut pitkäaikainen haaveeni ja tavoitteeni, johon olen myös suunnannut opintojani sivuaine- ja vapaavalintaisten kurssien valinnoillani. Määränpääksi on erinäisten pienien vaikuttavien tekijöiden kautta valikoitunut Suomen suurlähetystö Astanassa, Kazakstanissa.

Näkymä öisestä Astanasta painii hieman eri luokassa, kuin piskuinen Sinchang, jossa vaihtoyliopistoni oli
By Askar9992 (Own work) [CC BY-SA 4.0], via Wikimedia Commons

   Asiaan vaikutti huomattavalta osaltaan juuri Koreassa vietetty opiskelijavaihto, sillä Keski-Aasiassa kirjaimellisesti idän ja lännen välissä sijaitsevalle Kazakstanille Itä-Aasia on nykypäivinä enenevissä määrin tärkeä kauppa- ja yhteistyökumppani. Toisekseen asiaan vaikutti kieli, opiskelin viime lukuvuoden yliopistolla venäjää ja luonnollisesti kielitaito, edes alustava sellainen, auttaa kohdemaassa - ja tietysti tarkoituksena oli kielitaitoakin ehostaa ihan jo käytössä. Kolmannekseen, myös ihan sattuma pelasi oman pienen roolinsa tässä. Satuin saamaan lähetystön harjoittelijapaikkailmoituksen Facebookin kautta ja siitä se homma sitten lähti kehkeytymään. Yllättävän pienestä tällaisetkin projektit lähtevät.

Aroa on Kazakstanissa paljon. Siis ihan hävyttömän paljon

   

   Kerron tähän väliin yleisluontoisesti hieman Kazakstanista, sillä tiedän, että Kazakstanista ei sijainnin lisäksi oikein mitään muuta yleisesti tiedetä Suomessa. Maa onkin monelle tuttu vain eräästä elokuvasta, joka sekin tosin kuvattiin Romaniassa. Kazakstan näyttää jotalailla oheisen kuvan mukaiselta. Aroa. Kazakstan on siis Keski-Aasiassa, Venäjän eteläpuolella sijaitseva maailman suurin sisämaavaltio.

   Mongoli-imperiumin hajoamiseen 1400-luvulla asti aktiivisesti toiminut Silkkitie kulki myös nykyisen Kazakstanin eteläosissa, mutta suurimmalti osalti jäi Kazakstanista etelään mm. nykyisen Uzbekistanin alueelle. Jonnekin 1700-luvun paikkeille seutu oli lähinnä paimentolaisten asuttamaa ja harvat alueelle uskaltaneet venäläiset uudisraivaat yleensä joutuivat paimentolaisten, siis kazakkien ja kirgiisien (aikoinaan molempia kutsuttiin kirgiiseiksi Venäjällä ja Neuvostoliitossa), orjuuttamiksi ja edelleen etelän orjakauppaan myytäviksi. Tämä kansojen välinen vuorovaikutus sai kuitenkin uusia ulottuvuuksia Venäjän keisarikunnan alkaessa laajentaa itäänpäin ja monien muiden alueiden tavoin myös Kazakstaniin lähetettiin runsaasti kasakkaseikkailijoita- ja sotilaita, jotka rakensivat linnoutuksiaan kauas itään. Esimerkkinä Vernyn linnoitus Etelä-Kazakstanissa lähellä Kiinan ja Kirgisian rajaa, nykyiseltä nimeltään Almaty, joka oli 1997 asti Kazakstanin pääkaupunki.

   Tätä nykyä Kazakstan on kuulu sekä mittavista luonnonvaroistaan - kaasusta ja öljystä uraaniin, kaikkea löytyy - että Neuvostoliiton hajoamisen peruja sille jääneen maailman neljänneksi suurimman ydinase-arsenaalin purkamisesta heti itsenäistyttyään. Valtaa maassa pitää ja on pitänyt jo itsenäistymisestä lähtien maan ensimmäinen ja ainoa presidentti Nursultan Nazarbayev.

Bayterek-tornilssa käytiin harjoittamassa
asiaankuuluvaa henkilöpalvontaa
heti ensimmäisten päivien aikana

    Tässä parin kolmen ensimmäisen päivän aikana on kielikylvetty ahkerasti iloisessa kazakki-venäjä-englanti kreolikielessä, nautittu paikallisten huomattavasta vieraanvaraisuudesta ja paneuduttu nähtävyyksien katseluun maailman oudoimmaksikin kuvaillussa pääkaupungissa. Astanaa on eriskummallisen keskustansa vuoksi kuvattu myös maailman okkultismin ja illuminatin keskipisteeksi. Vaalean presidentin palatsin edessä kaartuu Kiinan muuria muistuttava eri ministeriöitä sisältävä rakennusjättiläinen, jonka kruunaavat kullansävyiset tornit. Näiltä torneilta alkava puistokatu halkoo toinen toistaan futuristisempia kauppakeskulsia sekä syleilee presidentin henkilökultin hartainta pyhättöä, Bayterek-tornia. Loppujen lopuksi tämä öljyrahan riemuvoiton paraatikatu päättyy humalaisella etukenolla varustetulle, maailman suurimmalle teltalle Khan Shatyrille, joka itsessään velloo ökyprameudessa sisähiekkarantoineen (huomaa Malediiveiltä asti raahattu vaalea hiekka), huvipuistolaitteineen ja luksusliikkeineen. Leipää ja sirkushuveja.

   Bayterek-torni on urbaanin legendan mukaan presidentin itsensä juhla-aterialla serviettiin luonnostelema ja kyllästetty symbolismillä, kuten monet muutkin asiat Kazakstanissa. Tornin huipulla nököttävä kultainen pallo kuvaa aurinkoa, joka on alueen kotikutoisen paimentolaisten uskonnon tengriismin keskeinen jumalhahmo (vaihtoehtoisesti kyseessä on linnun muna, jota taivasta kohden kurkottavat kädet pitelevät). Torniin pääsee myös sisälle ja sielun puhdistava hissimatka pohjalta, saastaisesta ihmiselämästä ylös kohti taivasta ja kuolleiden lepopaikkaa johtaa, minnekäs muuallekkaan, kuin maan ensimmäisen presidentin loistokkuuden alttarille kultaisen palluran keskipisteessä. Tornin vetonaula onkin messinkilevy, jossa on presidentti Nazarbayevin kädenjälkeä mukaileva kolo, johon vierailija asettaa kätensä ja esittää toiveen.

   Niille, joita asia kiinnostaa ja mahdollisesti koskee, kerron tähän loppuun hiukan siitä mitä kaikkea tämän kaltaisen harjoittelun järjestelyihin kuuluu Jyväskylän yliopistossa. Ensinnäkin lähetystöt julkaisevat sivuillaan ja muilla kanavilla ilmoituksia, joissa haetaan korkeakouluharjoittelijoita omatoimisesti hankitulla rahoituksella. Minun tapauksessani lähetystö maksaa palkkaa yhden kuukauden ja kaksi muuta kuukautta on rahoitettu yhdistelmällä yliopiston matka-apurahaa ja opintotukea - vaatimuksena oli kuitenkin väh. 1 000e/kk rahoitus kahdelle kuukaudelle hankittuna. Toinen vaihtoehto on hakea lähetystöpaikkaa CIMO:n kautta, mutta se onkin ihan kokonaan eri keissi.

   Harjoittelupaikan ja yliopiston rahoituksen saamiseen liittyy sellainen konnan koukku, että ne vaativat kumpikin toisensa varmistuakseen - saadaksesi yliopiston rahoitusta, tulisi hakijalla olla harjoittelusopimus lähetystön kanssa, mutta lähetystö ei tee harjoittelusopimusta ennen kuin rahoitus löytyy. Yliopisto oli asian suhteen kuitenkin todella reilu ja tuli vastaan sen verran, että tästä vähän kafkamaisesta pinteestä päästiin. Pienellä neuvottelulla sain alunperin hakea matka-apurahaa pelkällä lähetystön allekirjoittamalla toteamuksella, että minut sitten oltaisiin ottamassa harjoitteluun. Varsinainen harjoittelusopimus kannattaa kuitenkin tehdä mahdollisimman pian, ettei sitten myöhemmin koidu ongelmia.

   Ennen rahoituksen hakemista, tosin, piti neuvotella tiedekunnan kanssa, josko harjoittelusta myönnettäisiin opintopisteitä - sen varassa kun on sekä opintotuen, että matka-apurahan myöntäminen. Sen jälkeen kävin varmistamassa kansainvälisistä palveluista, että harjoitteluun voidaan tosiaan myöntää apurahaa. Näillä tiedoilla rikastuneena lähetystö vietti muutaman päivän harkiten, ennen kuin kutsuivat skype-haastatteluun. Vasta menestyksekkään haastattalun jälkeen haettiin rahoitusta ja vasta rahoituksen myöntämisen jälkeen harjoittelupaikka oli virallisesti varma. Sitten seurasivatkin ihan käytännön asiat, kuten vakuutuksen hankkiminen, viisumin hakeminen ja asunnon etsiminen.

Sillä lailla. Palailen kirjoittamaan omaksi ja muiden iloksi varmaan töiden alettua, jotta on sitten vähän kerrottavaa siitäkin. Varmaan tulen jossain vaiheessa kirjoittamaan enemmältikin Kazakstanin historiasta tai nykytilasta siinä ohella, kun kerron muita kuulumisia.

vainvikatvaihtojututღ

Heipä hei, 안녕하새요? ja näin pois päin,

Aikaa on kulunut aika roimasti ja syystä tai toisesta en koskaan saanut viimeisteltyä ja julkaistua viimeistä, hieman katkerahkoa julkaisua tähän blogiin. Nyt olen kuitenkin saanut aikaiseksi kirjoittaa sen jotalailla loppuun ja pikaisesti oikolukea. Tämä syystä että herättelen blogin uniltaan seuraavaa seikkailua varten - lähden tässä aivan piakkoin (lue: viikko) Kazakstaniin Suomen suurlähetystöön työharjoitteluun ja blogi jatkuu samankaltaisissa merkeissä - tai ehkä hiukan vähemmän hiiltyneissä tunnelmissa, mitä tässä julkaisussa on.

Lainaan tähän ihan alkuun tämän julkaisun viimeisen kappaleen muistuttamaan, että vaihdossa on kivaa. sillä loppu hyvin kaikki hyvin, missään nimessä ei kannata luulla

SCH:ssa opiskelemisesta pitäminen vaatii aikamoista luonteen lujuutta. Vaihtoaika on ollut oikein miellyttävä ja silmiä avaava kokemus jota suosittelen ehdottomasti kaikille, SCH:kin menee, kun unohdetaan kaikki opiskelemiseen liittyvä ja keskitytään Ministopin, norebangin ja sojun pyhään kolminaisuuteen. Mikäli suunnittelet itse vaihtoa tätä lukiessa, Korea on loistava vaihtomaa ja kiinnostavaa tekemistä löytyy aivan varmasti, itse en ole oikein vieläkään (enkä välttämättä koskaan pääsekkään) yli pienestä Korea-intoilusta joka vaihdosta jäi. Opiskelemista tosin ei kannata ottaa samalla tarmolla kuin Suomessa, mutta ei tarvitsekkaan - kannattaa keskittyä tekemään kaikki ne coolit jutut joita et Suomessa voi tehdä ja tapaamaan kaikki ne ihanat ystävät, jotka pysyvät mukanasi vielä vuosienkin jälkeen.
______________
Viime kirjoituksesani kerroin parin ensimmäisen viikon kuulumisista. No, aika kulkee ja lukukausi on jo paketissa ja haudattu kullattuihin vaihtarimuistoihin jo hyvän aikaa sitten. Kaivoin kuitenkin vielä blogini parin kuukauden naftasta ja päätin kirjoittaa vielä ehkäpä viimeisen julkaisun, jossa lähinnä kertaan ajatuksiani SCH:sta yliopistona ja, no, puhun asioista ihan niiden oikeilla nimillä sitten. Ajankäyttötottumukseni muuttuivat hiukkasen viime lukukaudesta ja vaikka minulla olikin enemmän vapaa-aikaa, on tullut tietokoneen edessä istuttua vähemmän, josta syystä blogikin on nököttänyt tyhjillään.

    Aikaisemmin olen aiheesta ehkä hieman kautta rantain puhunut, mutta nyt kaiken jälkeen lienee hyvä ottaa kissa pöydälle ja raottaa hieman verhoa SCH:n mielettömyyteen, tehottomuuteen ja yleiseen kurjuuteen "yliopistona". Huomion myös hiukan muutoksia menneen ja edeltäneen lukukauden välillä. Hieman aikaisemmin olisin aiheesta voinut kirjoittaa, niin olisi kaikki karvas katkeruus paremmin muistissa, mutta kyllä tätä materiaalia pitäisi löytyä ennestään.

   Poiketen viime lukukaudesta, valitsin tälle lukukaudelle vain kaksi kurssia koreaa ja näiden ohelle valitsin kaksi kurssia SCH:n tarjoamalta "kattavalta" n. 25:n englanninkielisen kurssin listalta Korean politiikkaa ja Korealaisten yritysten strategioita käsittelevät kurssit, joista tosin politiikan kurssin vaihdoin Korean historiaa käsittelevään kurssiin ensimmäisen luennon jälkeen. Ollaan ihan rehellisiä. Etenkin Korean politiikan kurssi ja sitä seurannut historian kurssi olivat niin suuria mahalaskuja, että aidosti vähän nakertaa. Korean politiikan tapauksessa luennoitsija hädin tuskin pystyi kommunikoimaan luokan englannin- ja kiinankielisten opiskelijoiden kanssa ja ensimmäisen luennon kolmen tunnin jorinat joista ja vuorista Koreassa, sekä seikkaperäinen kronologia luennoitsijan vaimon länsimaalaistyylisestä taiteesta olivat niin traumaattisia, että kurssi jäikin sikseen. Kurssille olisi vielä pitänyt ostaa kirjakin, joka maksoi useamman kympin ja sisältö on... No, lähes käyttökelvotonta. Pitkälti wikipediasta suoraan lainattu teksti on kielitaidottoman luennoitsijan editoimien tulosteiden pohjalta painettu - kirjassa siis näkyy, että wikipedia-tulosteet on vain valokopioitu ja taitettu kirjaksi. Minkäänlaista bibliografiaa kirjasta ei löydy ja luennoitsija on vain laittanut nimen alle, että tämä on hänen kirja tämä. Kurssille jääneiltä kuulin, että luennot käytettiin lähinnä kirjan lukemiseen (ja luennoitsijan kirjaan jättämien kirjoitusvirheiden korjaamiseen) ja välillä laulamiseen.

   Korean yritysten strategioita käsittelevän kurssi oli koko vaihtokauteni hyödyllisin kurssi, pois lukien ehkä kielikurssit (kielikurssien kehnoudesta huolimatta sitä koreaa tuli opittua kuitenkin vähän ja se helpottaa elämää). Minkäänlaiselta aiheeseen liittyvältä kantilta katsoessa kurssi oli täysin arvoton. Ehkä kerran tai kaksi puhuttiin mistään aiheeseen liittyvästä, muuten lähinnä kuunneltiin viikoittaisia vaihtari + korealainen-ryhmien tekemiä esitelmiä luennoitsijan antamista aiheista. Kurssilla opin yhtä sun toista Korean historiasta ja kulttuurista ja vaihtareiden keskustelukurssina kurssi oli jopa hieman antoisa. Kurssin päätteeksi viimeisen luennon jälkeen mentiin koko osallistujalistan ja luennoitsijan voimin kaljalle. Kello oli noin kaksi ja sain syyllistäviä katseita kieltäytyessäni kolmannesta tuopista.

   Korean historian kurssi ansaitsee myös ihan oman kappaleensa, ellei kaksi. Yllättävän monet Koreassa tapaamani, niin vaihtarit kuin paikalliset, eivät vissiin tiedä, miksi Korean niemimaa on jakautunut ja Koreoita on kaksin kappalein (toki välillä aihetta paetaan sanomalla "en tiedä", kun se on kuitenkin aika arka). Jotenkin olisin kuitenkin odottanut, että historian kurssin luennoitsijalla edes perusasiat olisivat olleet hanskassa, mutta ai jai. Jälleen putosin oletuksien ansakuoppaan. Luennoitsija totesi esitelmäni lomassa, että Korean sodan kytkeminen sarastavaan kylmään sotaan ja ajatus Neuvostoliiton sponsoroinnilla saavutetusta kommunistien valtaannoususta pohjoisessa toisen maailmansodan jälkeen on looginen ja mielenkiintoinen vrt. ilmeiseen olettamukseen, että Koreoita nyt vain jossain historian vaiheessa olikin yhden sijasta kaksi.

   Kurssin sisältö rajoittui yksinomaan siihen, että opettaja luki luentokalvonsa läpi ja antoi täsmälleen saman sisällön tulostettuna opiskelijoille. Välillä luentoa pystyi seuraamaan, yleensä ei, sillä se oli joko A) puuduttavan tylsä B) käytetty englannin kieli oli liian epäselvää. En vieläkään tiedä, miten välikokeeni sitten lopunpeleissä arvosteltiin. En ymmärtänyt kysymystä (jotain sekavaa siinä puhuttiin Joseonin kasteista ja talonpoikien mahdollisuuksista nousta oppineeseen aateliskastiin), kirjoitin sitten jotain ja toivoin parasta. Arvosanoja välikokeista, palautetuista kurssitöistä, päättökokeista tai oikeastaan yhtään mistään ei kerrota ja omasta suoriutumisestaan on oikeastaan täysin pimennossa kunnes viimeinen arvosana annetaan.

   Historian luennon klassikoita on myös opettajan meille kahdelle suomalaiselle opiskelijalleen suuntaama kysymys, että eivätkös ihmiset Pohjois-Suomessa muistuta mongooleita? Sekä jatkokysymys, että onko myös suomalaisilla syntyessään (, kuten mongooleilla, ) sininen takalisto? Yllätys oli suuri, kun kerroimme, että ei taida olla. Asiaa pohdittiin ihan kartan kanssa ja vertailtiin, missä Suomi sijaitsee ja mihin asti Mongolia jatkuu.

Korean politiikan luennolla luennoitsija esitti jatkuvasti vertauksia Yhdysvaltojen politiikkaan ja vilkuili suuntaani, kunnes jossain välissä keksi kysyä, että olinko tosiaan Yhdysvalloista. Samaan tapaan, kuin keskiverto tapaamani korealainen, yliopiston henkilökuntakin tekee olettamuksia hyvin mielivaltaisesti - vaikka yliopisto muistaakin hyvin moneen väliin muistuttaa, miten monesta eri yhteistyömaasta opiskelijoita yliopistossa onkin, silti jos on yhtään vaaleampi pärstävärkki niin jenkkileima istuu vahvasti otsassa. Kielikurssilla olin ensin sekä yhdysvaltalainen, että kanadalainen, sitten saksalainen ja lopulta ruotsalaisen kautta suomalainen vaikka enemmän tai vähemmmän sujuvalla tankero-korealla selitin taustojani opettajalle jo ihan heti kurssin alussa.

   Kielikurssit ovatkin myös ihan omaa luokkaansa. Kielikursseilla eivät opettajat puhu - alkeiskursseista lähtien - mitään muuta kieltä, kuin koreaa. Joku voisi sanoa, että tässä on nyt kyseessä jokin opettamisen koulukuntaero ja kielelle altistuminen opettaa. Ehkä niin, mutta kun kirjatkin on kirjoitettu yksinomaan koreaksi ja sanastolle taikka kieliopille kummallekkaan ei ole annettu minkäänlaista selitystä, on kieltä hyvin haasteellista oppia. Kieliopille ei oikeastaan yleisesti ottaen annettu koreaksikaan enempää, kuin jokin yhden sanan selitys. Esimerkiksi "syy", kun kyseessä on kielioppirakenne, jolla lause muutetaan seuraavan perusteluksi. Sanastolistat ovat kirjaimellisesti vain lista koreankielisiä sanoja, jotka luetaan opettajan kanssa ääneen, mutta niitä ei sen enempää selitetä. Opettajan turhautuessa koreankielinen selitys tiuhenee ja kysymykset, kuten "miksi ette osaa?" lentelevät. Tunnilla opettaja tivaa, että opiskelijat lukevat liian hitaasti - sillä korealaisethan lukevat ja puhuvat hyvin nopeasti, ei suinkaan takerrellen, joten kaikkien tulisi pikimiten lopettaa takertelu lukemisessaan.

Yliopiston henkilökunnan kanssa kommunikoidaan tosiaan
Facebookin kautta, sillä yleisesti ottaen sähköpostilistat
toimivat SCH:ssa poikkeuksellisen huonosti

   Koreassa kelit muistuttavat jo hyvin pitkälti kuumimpia kesähelteitä Suomessa, tai oikeestaan muistuttivat, sillä päivällä lämpötilat kohoavat tätänykyä 28-30 asteeseen ja ilmankosteus on sitä luokkaa, että pyykkien (tai hiusten) kuivaaminen on katkeraa väsytyssotaa Maaemoa vastaan (ja lämpötila tuntuu entisestään lämpimämmältä). Auringossa palaa alle kymmenessä minuutissa, kun on näinkin lumiukko, kuin minä olen (joskin olen saanut aika makean rusketuksen jo) ja lämpötilojen kanssa eläminen on paikoitellen hieman tuskaa. Muutamia flashbackejä olen saanut viime elokuulta, kun yötä päivää hikoilutti. Kaiken tämän keskellä vaihtareiden asuntolasta on kaikista ilmastointilaitteista katkaistu virta. Kuulemma näin on tehty sähkön säästämiseksi. Lopputulos näkyy asuntolan seinissä, lattioissa ja kylpyhuoneissa. Lattian muovimatto, seinän tapetit kaikki yhtälailla vetävät itsensä kupruille ja etenkin tapeteissa kellertävät vesivahingot ovat ihan tavallinen näky. Kylpyhuoneissa sammalen vihreä koristaa muuten niin harmaata kaakelointia. Kun asiasta kysyttiin yliopiston henkilökunnalta ja toive toimivista ilmastointilaitteista oli esitetty, oli vastaus jotalailla kokonaisuudessaan "ei".

   Lukukausien välillä yksi eroista oli nyt jälkimmäiselle lukukaudelle käyttöön otettu "opiskelijavalvoja"-käytäntö, jossa kourallinen enemmän tai vähemmän virkaintoisia korealaisia opiskelijoita tarkastavat kaikki asuntolarakennukset huone huoneelta rikkeiden varalta. Tai sitten eivät tarkasta. Yhdessä rakennuksessa tarkastuksia ei ensimmäisen päivän jälkeen ollut lainkaan, kun tehtävään valittu opiskelija ei jaksanut vaivautua ja toisaalta toisessa asuntolarakennuksessa tarkastettiin huoneet päivittäin ja läsnäolosta pidettiin kirjaa. Sääntöjä sovellettiin tässäkin tapauksessa mielivaltaisesti "tai hengen mukaisesti" ja rangaistuksia tuli, mikäli asuntolassa ei ollut paikalla tarkastuksen aikaan 23:30, vaikka asuntolaan saa palata vapaasti ennen puolta yötä. Rangaistuksia jaettiin myös huoneissa leijailleesta kanan hajusta, sillä virallisesti asuntolassa syöminen on kielletty, joskin säännöstä ei yleisesti välitetä ja orientaatiossa ja yliopiston kv-toimiston toimesta on sanottu, että säännöstä ei tarvitse välittää.

   Lukukauden aikana, sen juurikaan asiasta lukukauden alussa ilmoittelematta, GV:n pääovi vaihdettiin elektronisella lukitulla lukittuun automaattioveen. Muihin asuntoloihin kyseistä ratkaisua ei tehty. Jokaiselle opiskelijalle annettiin korttiavain, joka ei kuitenkaan avaa ovia puolen yön jälkeen, vaan opiskelija on edelleen - oman turvallisuutensa nimissä, kuten orientaatiossa sanottiin - lukittu kotinsa ulkopuolelle. Asuntola on hyvä esimerkki yliopiston harrastamasta ristiriitaisuudesta. Asuntolan turvallisuutta korostetaan yli kaiken - mutta keskiyön tullen ovet lukitaan kaikilta, myös asuntolan asukeilta ja asuntolaan palaaminen keskiyön jälkeen on rangaistavaa. On siis oman turvallisuutesi mukaista nukkua ulkona, mikäli et ehdi kotiin.

   Yliopisto käyttäytyy muutenkin täysin mielivaltaisesti opiskelijoita kohtaan. Valituksiin, kommenteihin tai ehdotuksiin ei vastata, tai jos vastataan, on vastaus sen enempää selittelemättä "ei onnistu". Ilmeisesti jotain edistystä GV:n ikuisessa taistelussa keittiön saamisen puolesta on tapahtunut, sillä asuntolaan hankitaan ensi lukukaudeksi peräti jääkaappi. Siis yksi jääkaappi. Noin viittäsataa opiskelijaa kohden. Säännöt vaihtelevat kirjoitetussa muodossaan allekirjoitetun paperin, seinillä julkaistun version ja käytännön sovellettujen versioiden kesken niin hurjasti, että yksityiskohtia ei kannata edes yrittää ymmärtää. Säännöt itsessään ovat hyvin simppeleitä, esim. "älä mene vastakkaisen sukupuolen asuntolaan", mutta esimerkiksi sääntörikkomusten seuraamukset ovatkin sitten hiukan hankalempia. Yhdessä versiossa sääntöjen rikkominen oli kielletty, jonka myötä pieninkin rike kerryttää opiskelijalle äärettömästi "pisteitä" ja häädön pisteraja ylittyy välittömästi. Seuraamukset myös vaihtelevat sääntöjen kielen mukaan. Korean- ja kiinankieliset säännöt kerryttävät opiskelijan rikepisteitä, englanninkieliset säännöt langettavat välittömän häädön joidenkin rikkeiden kohdalla.

   Asuntolan säännöt myös vaihtelevat ihan pärstäkertoimen mukaan hyvin paljon. Korealaisten ja vaihto-opiskelijoiden välillä säännöt ovat hyvin erilaiset, kiinalaiset ovat vielä oma ryhmänsä (hyvin usein tulee opiskelijakuvioissa vastaan jako "korealaisiin", "kiinalaisiin" ja "ulkomaalaisiin"), joihin säntöjä sovelletaan eri tavalla. Orientaatiossa mm. sanottiin, että kiinalainen kulttuuri on niin vahva, etteivät kiinalaiset välttämättä muuta toimintatapojaan ollessaan ulkomailla. Etenkin paistinrasvan hajuisessa, pahamaineisessa,  monien sääntöjen ulkopuolella elävässä A-rakennuksessa tupakantumppeja ja ikkunoista sisään kiipeäviä kiinalaisia opiskelijoita saa väistellä harvasen päivä. Pohjautuen muutamaan tankerokorealla käytyyn keskusteluun, myös ilmeisen rasistinen aulan talonmies/turvavastaava on sitä mieltä, että kiinalaiset tekevät mitä lystää. Ei sen puoleen, A-talossa on myös ne parhaat (ja oudoimmat...) pirskeet (jotka on muuten säännöillä kielletty).

   Toisen lukukauden aikana asuntolaan oli myös jostain rantautunut jonkin sortin paha henki ja kanssaopiskelijoita narautettiin pienimmistäkin (ja hupsuimmista) sääntöjen rikkeistä ja huonetarkastukset tekevät opiskelijavanhimmat ottivat tehtävänsä paikoitellen kovin virkaintoisesti. Asuntolan harmonia ja rauha oli turvattu, kun anonyymiin narautuspuhelimeen soiteltiin mm. paistetun kanan hajusta naapurihuoneistossa (syöminen on meinaan kielletty asuntolassa).

   Ja kun itse kukin aikanaan jää jonkin sääntökoukeron kynsiin, kuten minä naisten asuntolarakennuksessa vierailusta (ihan viattomissa merkeissä) alkukesästä lukukauden jälkeen, alkaa yliopiston puolelta kummallinen uhkailu. Lainaus on muuten suora, mutta suomennettu: "vaikkette [te opiskelijat] näe, että jotain tapahtuu, ei tarkoita, että mitään ei tapahdu. Meillä on lista teidän kaikkien [opiskelijoiden] rikkeistä." Äksyinen puhuttelu kahden kesken sisälsi vielä sellaisenkin uhkauksen, että "soitetaan sun yliopistolle. Jos sä et osaa käyttäytyä tän tilanteen ja kulttuurin vaatimalla vakavuudella, ehkä ne siellä sun yliopistossas osaa." ja loppujen lopuksi tuomioksi lankesi häätö asuntolasta loppukesäksi. Säälistä sain kuitenkin asua loppukesän naapuriasuntolan kellarissa (jossa isommat ja paremmat huoneet sijaitsevat - joissa on muuten jääkaapit (jännä sinänsä kun ruokailu asuntolassa on kielletty)), vaikka asuntola olikin muuten suljettu kesäksi ja esimerkiksi lämmin vesi puuttui kokonaan ja sähköä oli saatavilla paikotellen. Sellainen seikkailu sekin.

   SCH:ssa opiskelemisesta pitäminen vaatii aikamoista luonteen lujuutta. Vaihtoaika on ollut oikein miellyttävä ja silmiä avaava kokemus jota suosittelen ehdottomasti kaikille, SCH:kin menee, kun unohdetaan kaikki opiskelemiseen liittyvä ja keskitytään Ministopin, norebangin ja sojun pyhään kolminaisuuteen. Mikäli suunnittelet itse vaihtoa tätä lukiessa, Korea on loistava vaihtomaa ja kiinnostavaa tekemistä löytyy aivan varmasti, itse en ole oikein vieläkään (enkä välttämättä koskaan pääsekkään) yli pienestä Korea-intoilusta joka vaihdosta jäi. Opiskelemista tosin ei kannata ottaa samalla tarmolla kuin Suomessa, mutta ei tarvitsekkaan - kannattaa keskittyä tekemään kaikki ne coolit jutut joita et Suomessa voi tehdä ja tapaamaan kaikki ne ihanat ystävät, jotka pysyvät mukanasi vielä vuosienkin jälkeen.

Kaikesta yllä mainitusta ja mainetsemattomasta selviää ihan omalla asenteella. Jos ottaa vähän vähemmän kierroksia ja pahoittaa mieltään vähemmän kuin minä, niin todennäköisesti elämä on helpompaa.

Rakkaudella,
Ville