Lähdön jälkeen

Suuri loikka ihmiselle, pieni askel ihmiskunnalle.

Paikoitellen matka tuntui juurikin siltä, kuin oltaisi kuuhun menossa. Tunnit Lontoo-Hong Kong välin lennolla venyivät ikuisuuksiin, kun vähänkin yritti väsynyt ja haiseva matkalainen ummistaa silmiään ja levätä. Lepo ei kuitenkaan suonut olevan, joten kohteeseen saavuttiin uupuneina ja ilman suihkua. Ensitunnelmaa koneesta noustessa on poikkeuksellisen helppo kuvata yhdelläkin sanalla. Kuuma. Korean sumuisessa illassa elohopea kiri vielä lähemmälti 28 Celcius-asteeseen ja rajatarkastuksen jonossa seistessä tuntuivat muuten niin mukavat, mutta keliin tarpeettoman lämpimät verkkarit olleen elämäni pahin virhe kehoni jokaisen hikirauhasen tehdessä ylitöitä, epätoivoisesti taistellen kuumuutta vastaan.

Hong Kongissa nähtiin ensimmäiset maisemat Aasiassa

    Turvatarkastuksista kaikkein hysteerisin rajavartia löytyi Lontoon Heathrowilta ja tuliaisiksi ostettu salmiakkikossu saikin osakseen paljon huomiota. Otettiin duty-free pussia pois, silmäiltiin pulloa, katseltiin pussia, tarkkailtiin kuittia, skannattiin pulloa ja vaihdettiin pussia kunnes vielä vähän pitkin hampain annettiin matkaajan eväät takaisin. Sen sijaan Hong Kongissa virkailija näytti vain kyllästyneeltä kun ylipäätään kaivoin koko päihdeliemen esille ja viittilöi jatkamaan matkaa. Hong Kongissa oli myös erittäin, erittäin kuuma ja jo tässä vaiheessa epäilin asuvalintaani, mutta valitettavasti vaihtovaatteet olivat pitkälti kaikki ruumassa, joten asiaan ei voinut vaikuttaa.

    Incheonille lopulta saavuttaessa rajatarkastus itsessään oli suhteellisen lepsu, eikä siinä väsymyksen tilassa juurikaan olisi koko projektia jaksanut stressata sen enempää. Rajavartija tyytyi leimaamaan viisumin, ottamaan sormenjäljet ja nappaamaan yläviistosta valokuvan, jonka perusteella voisin olla kuka tahansa, jolla on hiukan hiuksia otsalla ja leuka. Näin siis, vaikka tarkastuspisteen kupeeseen pystytetyt kuvaruudut toitottivatkin ylistystään ystävyyttä ja turvallisuutta harmonisoivalle, maailman parhaalle rajatarkastukselle.

Kiitos ei mistään ilmastointilaite

    Yliopistolle saavuttua meille tarjottiin lähinnä avain käteen, kassillinen petivaatteita ja hyvän yön toivotus. Sitten ihmeteltiinkin, että mitähän huomenissa tehdään ja missä ovat lakanat - kassissa oli vain tyyny, petauspatja ja peitto. Ilmeisesti lakanoita ei käytetä, vaan esimerkiksi tyynyliinan pesemisen sijaan pestään kerralla koko tyyny. Ei kai siinä. Ensimmäisenä iltana asuntolassa kummastutti eräs toinenkin asia, johon olin osannut jopa henkisesti varautua. Huoneessa oli hyvin toimivat ilmastointilaitteet - olohuoneessa yksi ja jokaiselle huoneelle oma. Kuitenkin, kun omaan kerrokseen ensimmäisen kerran tuli, näytti jokainen ilmastointilaite samaa lohdutonta lukua: 27 Celcius-astetta. Esitietoihini vedoten tiesin, että kyseinen laite seuraa vain kaukosäätimen tyrannimaista johtamista, joten minunkin täytyisi saada käsiini moinen hallintalaite. Seurasi pieni mutta tuskaisen hikinen seikkailu, jonka aikana (leikisti) murtauduin viereiseen huoneeseen tutkimaan kaikki kaapit kaukosäätimen varalta, tein kauppaa alakerran kiinalaisten kanssa ja lopulta suoritin hävyttömän ryöstöretken viereiseen taloon, josta kaukosäätimiä löytyikin kolme (3) kappaletta, joista yhden valjastin omaan käyttööni ja muutin asumukseni lämpötiloiltaan asuttavaksi.

    Melkein olisin voinut luulla, että tilanne on järjestetty, jotta ihmiset saataisiin pakotettua puhumaan toisilleen, päätellen ainakin pöydälle jätetystä orientaatiodokumentaatiosta, jossa kehotettiin olemaan ystävällinen paikallisille opiskelijoille kunhan nämä muuttavat huoneisiin - etteivät vaan pelästy ja jätä kokonaan puhumatta vaihtareille. Huoneet eivät olekkaan sitten erityisen kokoisia ja ajatella, että ne pitää jakaa jonkun toisen kanssa. Ja itseasiassa kommunikaatioon pakottaminen on juurikin se syy miksi asumme jaetuissa huoneissa, kuten meille kerrottiin orientaatiossa.

Huoneessa ei edes mahtuisi
makaamaan poikittain vaikka haluaisi

    Aamulla tasan kello kahdeksan huoneen oveen kajahti kaksi terävää koputusta, jonka jälkeen vierailija auttoikin itsensä avaimella huoneeseen sisään. Muodon vuoksi nousin sängystä ylös tervehtimään työasuun pukeutunutta natiivia vierailijaani, joka paheksui vähäpukeisuuttani ensin "OH!"-huudahduksella ja sen jälkeen katseellaan. Vieraani meuhkasi seuraavan minuutin ajan heilutellen käsiään, jonka jälkeen poistui huoneesta vieden molemmat tuolit mukanaan. Päätin olla reagoimatta asiaan sen suuremmin ja kävin uudestaan nukkumaan, josta osakseni koitui vielä meuhkaavan vieraani katseen välittämä paheksunta laiskaa länsimaalaista kohtaan.

Nämä näkymät näen ikkunastani. Tämän kaltaiset horisonttiin jatkuvat mäet ovat dominoiva piirre maisemissa aika pitkälti. Huomaa yliopiston lippu valopylväässä edustalla kuvassa.

    Lukukausi ei ole vielä varsinaisesti alkanut korealaisille opiskelijoille; vaihto-opiskelijat kutsutaan paikalle muutamaa päivää aikaisemmin orientaatioon ja kaveeraamaan keskenään. Orientaatioon sisältyi lähinnä asuntolan sääntöjen kertaamista kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan eri viskaalin lukemana, lähemmälti viitisen kertaa kahden päivän aikana kaikenkaikkiaan. Saatettiin siinä joku pankkitili avata ja pistää hakemus vetämään myös muukalaiskortin saamiseksi (käytännössä korealainen henkilöllisyystodistus ulkomaalaisille), mutta hakemusten ja muiden läystäkkeiden ollessa koreaksi oli yliopisto pitkälti täyttänyt kaikennäköiset lippu lappuset valmiiksi ja ainoa puuttuva ainesosa oli itse vaihto-opiskelijan nimi ja nimikirjoitus.

    Tapasin myös korealaisen huonetoverini - jotalailla siinä tilanteessa jonka kaltaisesta vitsailin muille vaihtareille. Huonetoverini saapui  huoneeseen tasan kello kahdeksan - kahden terävän koputuksen saattamana. Hetken pelkäsin, että joku meuhkaaja tulee taas viemään huonekaluja, mutta univormun sijasta oven raosta saan osakseni hiukan epävarman katseen ja tervehdyksen. Edellinen ilta näkyi huoneen pöydällä vielä tyhjennetyn soju-pullon muodossa ja hiukan huojuvin askelin nousin sängystä tervehtimään uutta asukasta. Jälleen ansaitsin hiukan paheksuntaa housuttomuudesta, sekä todennäköisesti humalatilasta, mutta asuintoverini on asunut aikaisemminkin suomalaisen vaihto-opiskelijan kanssa, joten shokki ei ehkä ollut niin iso kuin pelkäsin. Toivotaan kuitenkin, että päästään puheväleihin ennemmin tai myöhemmin, on nimittäin hiukan kiusallista, kun vain makaat hiljaa siinä punkallasi tuijottamassa minua kirjoittamassa.

    Nyt kun huonekaverini saapui, odotellaan lähinnä enää luentojen alkamista - joka on siis huomenna maanantaina. Seuraavalla kerralla aijonkin käsitellä juurikin tätä aihetta - opiskelu itse ja ehkä tunnelmia elämisestä Koreassa opiskelijana ja ulkomaalaisena.

Ennen lähtöä

Hei!
Tervetuloa blogini pariin. Olen Ville, tietojärjestelmätieteen toisen vuoden opiskelija Jyväskylän Yliopistosta. Olen lähdössä opiskelijavaihtoon Etelä-Koreaan, Soon Chun Hyang Universityyn(SCH) näillä näkymin vuodeksi välillä 8.2014-8.2015. Blogissani tulen kertomaan elämästäni, opiskelustani ja kokemuksistani vaihtoon liittyen ja vaihdon aikana, sekä hieman kohdemaasta itsestään.

    Vaihtokohteekseni Korea valikoitui osittain hieman arpaonnella; olin toki kuullut maasta hyvää ja oli ajatus Koreasta vaihtokohteena käynyt mielessäni muiden mahdollisuuksien ohella aikaisemmin, kun olin pohtinut, että miten kauas sitä tohtisi lähteä. Syksyllä 2013, kun alkoivat vaihtohaun takarajat lähestyä ja niistä yliopiston taholta muistuteltiin, painoi hakemusta täyttäessä vaakakupissa kuitenki tylyn pragmaattisesti kohteen kielitaitovaatimukset - kauas oli päästävä, mutta kiinaa, japania taikka espanjaa en puhu ja englanninkielisiin maihin on tyypillisesti paljon hakijoita jolloin valituksi tuleminen on hankalampaa. Vaihtoehdoiksi jäivät näillä kriteereillä ranskankielinen Kanada ja Etelä-Korea - jonka ainoa kielitaitovaatimus oli englanti, sillä Jyväskylässä ei Korean opintoja pysty suorittamaan. Näistä jälkimmäinen lopulta vei pidemmän korren ja tässä sitä ollaan.

    Koreassa opinnot tulevat mitä todennäköisimmin keskittymään kieli- ja erinäisiin kulttuuriopintoihin, sillä SCHssa kaikki vaihto-opiskelijat osallistuvat nk. Cultural and Language Ambassador-ohjelmaan, jossa vaihto-opiskelijoita mm. asutetaan jaettuihin huoneisiin paikallisten opiskelijoiden kanssa ja parhaan tiedon mukaan tutustutetaan paikalliseen kulttuuriin. Korean kieli itsessään on siitä mielenkiintoinen, että se on isolaatti - se siis muodostaa oman kieliryhmänsä eikä sillä ole lainkaan tunnettuja sukulaiskieliä. Vaikutteita se on kuitenkin saanut naapurikielistä japanista ja kiinasta - jälkimmäisestä jopa niin paljon, että koreaa kirjoitettiin kiinalaisin merkein 1400-luvulle asti, kunnes Joseonin dynastian aikaan kehitettiin kielelle oma tavukirjoitusjärjestelmä Hangul. Nykyään kiinalaisia merkkejä käytetään vain lähinnä nimien kirjoittamiseen puhtaasti näyttävyyden vuoksi.

    Lähtövalmisteluihin kuului pakkaamisen lisäksi hieman byrokratiaa hakemusten ja viisuminkin suhteen, jota käsittelen tässä nyt hiukan. Koko hakuprosessihan alkaa Jyväskylän yliopiston hakemuksen täyttämisellä. Mobility onlineen hakemuksen yhteyteen täytettävästä opintosuunnitelmasta ei liiemmin kannata stressata, vaan energiaa kannattaa käyttää hakemuksen muihin osiin. Ensinnäkin sikäläisistä kursseista voi olla hiukan vaikeahko ylipäätään saada selkoa opinto-oppaiden ollessa laajalti vanhentuneita ja koreankielisiä. Toisekseen tässä haussa valitut ohjataan edelleen täyttämään SCH:n oma, hiljattain Internettiin siirretty hakulomake, johon omalla hakuhetkellä sisältyi vielä itseensä valinta kahden opintokokonaisuuden väliltä - ei siis itse koottua kurssipalettia. Tosin tämänkin päätöksen jälkeen saimme Korean pään vaihtokoordinaattorilta sähköpostia, jossa kyseisten kahden opintolinjan kerrottiin yhdistyneen, eli tämäkään kahden vaihtoehdon valinta ei ollut merkitsevä. Vielä ennen lähtöä SCH:n päästä pyydettiin arvioimaan omia aikeita opiskella koreaa, jotta kursseja voidaan valmistella/olla valmistelematta tarpeeksi. Lopun peleissä jää nähtäväksi juuri miten lukujärjestykset muodostuvatkaan.

    Viisumihakemukseen vaadittiin liuta kaikennäköisiä kivoja todistuksia leimoilla ja mustekynällä merkattuna. Tiedon tarvituista läystäkkeistä sai selville Etelä-Korean Suomen lähetystön sivuilta hyvinkin kätevästi, itse tosin hiukan koitin sooloillla ja sain siitä hyvästä käydä konsulaatissa pariin otteeseen tarjoamassa lappuja. Omaan hakemukseeni puuta kaadettiin ja uhrattiin toimistopaperiksi lopulta 15 arkin edestä, josta suurin osa oli opintosuoritusotetta ja kopiota yliopistojen välisestä sopimuksesta. Kuulemma koskaan aikaisemmin ei vaihtosopimuksen kopiota oltu vaadittu, mutta erikoismiehellä onkin erikoishakemus. Viisumiprosessissa kaikenkaikkiaan eniten vei aikaa, kun Kusti polki Siperian halki SCH:n paperisen Letter of Admissionin Suomeen. Itse kävin jättämässä ja hakemassa viisumin paikan päällä konsulaatista Erottajalla, mutta jälkiviisaana käytännöllisempää olisi ehkä ollu jättää palautuskuori hakemuksen kanssa, jossa valmis passi palautetaan. Tällöin säästyy yksi reissu konsulaattiin ja viisumin olisi saanut heti kouraan kun se on valmis, toisin kuin hölmö ja allekirjoittanut. Vaikka konsulaatin ilmeisesti ainokainen työntekijä sanoi alun perin, että valmiista viisumista soitetaan, oli linjaus ilmeisesti muuttunut viikon aikana ja hakijoiden pitää käydä paikan päällä kyselemässä onko viisumi jo valmis. Laiskalle tämä on ylitsepääsemätön ja kiusallinen vaiva, jonka takia suosittelenkin kirjekuorta.

    Pakkaaminen ei muuten ehkä olisi ollut mitenkään mielenkiintoinen aihe, mutta Internetissä itseni tehokkaasti pelotelleena suunnittelin pakkaamiseni muutamalle kriittiselle periaatteelle:
   -Koreassa keskipituus on muutaman sentin pienempi kuin Suomessa ja kuulin, että keskivertoa kookkaamman on vaikea löytää vaatteita. Sama pätee parhaan tiedon mukaan myös kenkiin
   -Koreassa ei ole (Suomen) talvea
   -Koreasta ei saa deodoranttia
   -Koreasta ei saa salmiakkia taikka juustoa
Näiden peruspilarien päälle rakentaen pakkasin sitten niin järkäleesti vaatteita, että toivottavasti ei lopu ja rinkka kestää perille asti. Ilmeisen leuto talvi päihitetään kerrospukeutumisella ja ilmeisen kostean ilmaston huomaan tätä kirjoittaessani jättäneeni pahasti huomioitta, eipä tainnut tulla pakattua yhtään mitään vedenpitävää. Se keuhkokuume on sen ajan murhe sitten. Deodorantille löytyi Koreasta Internetin lähteiden mukaan menneinä vuosina yllättävän suuri musta pörssi, mutta tätänykyä haisevia ulkomaalaisia paapotaan tarjoamalla deodoranttia satunnaisesti ja kalliilla. Omat dödöt on siis pakattu mukaan ja viimeistä peruspilaria vaalien suunnittelen ruokavalioni uudistamista vähemmän juusto- ja makeispohjaiseksi.

Lavastettu pakkaustilanne

    Jäljellä olevaa aikaa lasketaan (kymmenissä) tunneissa ja itseni tuntien piakkoin jännällä ei ole rajaa kun h-hetki lähestyy. Huhu. Näihin tunnelmiin tällä kertaa, seuraavalla kerralla sitten ensitunnelmia ja todennäköisesti kertomuksia paikallisesta byrokratiasta.

PS. Arvata saa, että kuinka monta kertaa olen tähän mennessä kaikennäköisiltä vitsiniekoilta kuullut jotalailla fraasin "ai lähdet Koreaan? Etelään vai pohjoiseen? Heh heh". Ei riitä enää kahden käden sormet, pitää lainata kaveriltakin molemmat, mutta ehkä se on tämän projektin hinta.