Saatoin pikaiseisesti mainita aikaisemmin SCH:n järjestämästä talvileiristä, tai sitten en. Oman tekstin (oiko)lukeminen on pitkästyttävää hommaa, niin en viitsi ottaa selvää mainitsinko sitä. Joka tapauksessa tämän päivän epistola käsittelee yksinomaan tätä nimenomaista talvileiriä ja sen parissa työskentelyä.
SCH tarjoaa molemmilla lukukausilla n määrälle vaihto-opiskelijoita mahdollisuuden työskennellä yliopiston 10v lapsukaisille järjestämällä hassunhauskalla talvileirillä, jonka tavoitteena on opettaa lapsille englantia. Mielenkiintoista tässä kaikessa on mm. se, että SCH erityisesti ei hyväksy hakijoilta opiskelu- ja työviisumia, vain pelkkiä opiskuluviisumeita. Ilmeisesti pelkona on, että työviisumilla aseistetut opiskelijat lähtisivät niille teilleen viettämään mielekkäämpää elämää esimerkiksi Soulissa. Kevyen ironisesti ja/tai kierosti SCH itse sitten tarjoaa työtä vaihto-opiskelijoilleen.
Leirillä työskentely on vaihtarille mielestäni aika hyvä diili, mitä nyt viisumi ei työtä kai salli mutta kuitenkin, sillä leirillä työskentelevä opiskelija asuu koko kaksi kuukautta kestävän talviloman ilmaiseksi yliopiston asuntolassa (asuntoloista tosin riittää valitettavaa), saa leirin kaikkien kolmen viikon ajan firman piikkiin kaksi lämmintä ateriaa päivässä ja palkkaakin kertyy kolmelta viikolta useampi sata tuhatta Etelä-Korean wonia. Työ on myös näin 3/3 viikon kokemuksen perusteella suhteellisen haasteetonta myös sellaiselle, jolla ei periaatteessa sen kummempia valmiuksia tai pätevyyksiä lasten kanssa työskentelyyn saati ajoittaiseen opettamiseen (joka on opiskelijaviisumilla maahan tulleelle muuten laitonta) ole.
Pari(kymmentä) valituksen sanaa mahtuu tähänkin projektiin, tosin. Talven ajaksi kaikki kampuksella vielä asuvat opiskelijat siirrettiin asumaan vaihtareiden asuntolan, Global Villagen naapuriin 해오룸관:iin [heorum]. 해오룸 toimii asuntolana paikallisille 2. vuoden opiskelijoille ja kiinalaisille vakituisille opiskelijoille, joista etenkin jälkimmäisiä on todella paljon. Siinä missä vaihtareiden rakennusta vartioi ihmisystävällinen korealainen setämies (아저씨, [atsoshi]) joka on myös kokopäiväinen gona, on kiinalaisten rakennukseen löydetty jostain Hitlerin (히틀러) korealainen kaksoisolento, johon on vielä joku piru käynyt tartuttamassa jonkinasteisen raivotaudin. Rakennus on suurimmalti osalti epäinhimillisen kylmä, sillä korealaiseen tyyliin etuovesta lähtien kaikki ovet, ikkunat ja muut ruumiinaukot on jätetty sepposen selälleen Korean sydäntalvessa. Korealaiseen tapaan, jälleen, paikalliset lopettavat toiminnan viimeistään lämpötilan laskiessa alle 5-celciusasteen ja esimerkiksi ikkunan sulkemisen sijaan rajoittavat elämänsä talvitakki päällä lämmitetyllä lattialla istumiseen ja 주와! (kylmä! [tsuwa])-hokemiseen. Lattialämmityskin toimii vain öisin, joten huoneessakin on suurimman osan ajasta aika rapsakka talvikeli.
Aasian Hitlerin temppujen klassikoita on mm. tapaukset, joissa naisopiskelijat ovat jääneet rakennuksen kylmävarastoon (tai aulaan, miten sitä nyt haluaa kutsua) jumiin, kun naisten siiven ovet lukittiin ilman sen suurempaa varoitustakello kahdentoista aikaan. Vartija vain tuijotti kaikkia aulassa olleita silmiin kääntäessään avainta lukossa ja liukeni sitten nukkumaan, ennen kuin hölmistyneet opiskelijat ymmärsivät jääneensä juuri lukkojen taa. Sen lisäksi, että ulko-ovet lukitaan puolilta öin, naiset on vielä erikseen eristetty omaan siipeensä - myös pelastustiet on kuulemma lukittu. Naisopiskelijan on siis täysin mahdollista tulla lukituksi 해오룸:iin sisälle ja samaan aikaan kuitenkin huoneensa ulkopuolelle. Aamuisin näiden epäonnekkaiden tiilenkovaksi jäätyneet ruumiit kuljetetaan vähin äänin pois. Miesopiskelijathan voivat siis täysin vapaasti liikkua öisin rakennuksen aulan ja oman siipensä välillä. Yökyläilystä vastakkaisen sukupuolen rakennukseen seuraa karkoitus molemmille sekä vieraalle, että huoneen asukkaalle (paitsi jos on ulkomaalainen, silloin säännöt saattavat taipua suuntaan tai toiseen) ja isoveljen väsymätön silmä valvoo myös öisin.
Aula on siis ainoa vaihtoehto, jos rakennuksessa haluaa viettää aikaa huoneensa ulkopuolella, sillä GV:stä poiketen 해오룸:issa ei ole olohuoneita. Usein siellä näkee pariskuntien harrastavan jos jonkinmoista haureutta, esimerkiksi toisiaan saatetaan pitää ujosti kädestä tai jopa halata - asiaankuuluvasti nolostellen. Moiset julkiset hellyydenosoitukset poikivat niin ohikulkijoilta, kuin aulan- ja vartiointiliikkeen vartioilta kiusaantuneen paheksuvia katseita ja tuijotuksia, sillä Koreassa sukupuolien välinen kanssakäyminen on ihanteellisessa tilanteessa varattu yksinomaan vain suuren kansan lisääntymiseen. Vartiointiliikkeen vartiat istuvat omassa pienessä aulaan sijoitetussa kopissaan vahtimassa aulan pankkiautomaattia. Vartioita ei tosin kiinnostanut sen suuremmin (koska olen ulkomaalainen), kun kävin kyseisen ottopisteen takana järjestelemässä johdot uusiksi, kun tarvitsin vapaan pistokkeen reitittimelle (jostain syystä aula on yksi harvoja paikkoja jossa ei langatonta verkkoa ole, joten pistin sitten oman reitittimen sinne nurkkaan, kun aulassa tulee kuitenkin vietettyä aikaa).
Ainokainen valonpilkahdus 해오룸:issa asumisessa on tiskialtaalla, työtasolla, mikroaaltouunilla ja jääkaapilla varustetut "keittiöt", jotka ajavat lähinnä tupakointihuoneen virkaa paikallisille. Asuntolan säännöissä ruoanlaitto on kuitenkin kielletty ja aulan vartijalta tulee runtua jos asuntolaan koittaa avoimesti kuljettaa ruokaa. Tiedä sitten mikä idea niissä jääkaapeissa taas sitten on - ehkä ne on tarkoitettu lämmittelyyn, sillä jääkaapin sisäpuoli on paikoin muuta rakennusta lämpimämpi.
Muutenkin kampuksen ympäristö on enemmän tai vähemmän kuollut talvella. Täysin lukukausien mukaan elää ns. kampuskylä, joka on kasvanut yksinomaan yliopiston ympärille ja talviloman ajaksi suuri osa ravintoloista, juomapaikoista ja lähikaupoista sulkee ovensa. Kampuksellakin suurin osa ruokaloista ja poikkeuksetta kaikki lähikaupat ja kahvilat on suljettu. Itseasiassa kaikki käyttämäni lähikaupat ja kahvilat kampuksella on myös purettu atomeiksi, eivätkä ne vissiin avaa oviaan enää ensi lukukaudella. Virikettä kampuksella on siis normaaliakin vähemmän. Kuntosaleistakin vain kahdesta kehnosta se vielä kehnompi on auki.
Itse työstä kertoo jotain se, että suurimman osan tästäkin tekstistä kirjoitin päivittäisilläni n. viiden tunnin pituisilla tauoillani. Vaikka leiriä pyörittävätkin ulkomaalaiset opettajat, leiri on organisoitu täysin korealaisen mallin mukaan: minimaalisesti, jos lainkaan ja yleensä enemmän tai vähemmän vituilleen. Korealaisten kollegoidensa tapaan opettajat eivät varsinaisesti ole opettajia - etenkin aikaisemmin ja vissiin pitkälti nykyäänkin kuka tahansa korkeakoulututkinnon omaava voi opettaa Koreassa. Osalla ei kirjaimellisesti ole harmainta aavistusta opettamisesta, saati lasten tai englantia toisena kielenä puhuvien opettamisesta. Hämmästyttävästi myös valtaosa näistä vuosia Koreassa asuneista ja usein korealaisen kanssa naimisissa olevista opettajista ei puhu sanaakaan koreaa. Tiedä häntä mistä kolosta nämäkin hiipparit on yliopiston henkilökuntaan kaivettu. Opettajia tuppaa myös riivaamaan myös mielenkiinnon puute leiriä kohtaan, sillä koko leiri on vain ujutettu opettajien työsopimukseen ja leiri järjestetään opettajien kannalta epäkäytännöllisesti keskellä talvilomaa. Kiinnostuskiikarit istuvat tiukasti monesti myös korealaisten muksujen silmillä - suurin osa on leirillä vain, koska vanhemmat käskevät, eikä kiinnostusta englannin opiskeluun välttämättä löydy lainkaan.
Kaiken vähäisen korean kielitaitonsa saa työssä heittää kehiin, sillä edes ns. edistyneimmällä tasolla olevat lapset eivät puhu korean lisäksi juuri ollenkaan muita kieliä. Muksujen kanssa työskentely noin muuten ei juuri päätä vaivaa, opettajat kuitenkin vetävät (tai ainakin heidän kuuluisi vetää) oppitunnit ja omassa tapauksessani opettajat eivät edes kaivanneet läsnäoloani luokkahuoneessa. Naapuriluokan avustajalta sain kuulla pitkin toista viikkoa kauhutarinoita opettajasta, joka antaa pelkästään verotukseen ja vakuutusmaksuihin liittyviä tehtäviä, eikä ymmärrä tarpeeksi koreaa tietääkseen lasten jupisevan katkerina, kuinka tylsiä ja tyhmiä tehtävät ovat. Uhkailu, kiristys ja lahjonta; lasten kasvatuksen ja ihmisten johtamisen kolmesta peruspilarista etenkin kahta jälkimmäistä tuli hyödynnettyä ahkerasti, sillä maailmassa on kaksi asiaa, joita korealaiset lapset rakastavat yli kaiken: kertakäyttöiset kädenlämmittimet ja mr. Bean-videot. Vuoroin lahjoen ja vastoin videon katselun lopettamisella kiristäen pienet opetuslapset pysyvät säyseinä ja ahkerina opin tiellä myös talvilomallaan.
Kaiken vähäisen korean kielitaitonsa saa työssä heittää kehiin, sillä edes ns. edistyneimmällä tasolla olevat lapset eivät puhu korean lisäksi juuri ollenkaan muita kieliä. Muksujen kanssa työskentely noin muuten ei juuri päätä vaivaa, opettajat kuitenkin vetävät (tai ainakin heidän kuuluisi vetää) oppitunnit ja omassa tapauksessani opettajat eivät edes kaivanneet läsnäoloani luokkahuoneessa. Naapuriluokan avustajalta sain kuulla pitkin toista viikkoa kauhutarinoita opettajasta, joka antaa pelkästään verotukseen ja vakuutusmaksuihin liittyviä tehtäviä, eikä ymmärrä tarpeeksi koreaa tietääkseen lasten jupisevan katkerina, kuinka tylsiä ja tyhmiä tehtävät ovat. Uhkailu, kiristys ja lahjonta; lasten kasvatuksen ja ihmisten johtamisen kolmesta peruspilarista etenkin kahta jälkimmäistä tuli hyödynnettyä ahkerasti, sillä maailmassa on kaksi asiaa, joita korealaiset lapset rakastavat yli kaiken: kertakäyttöiset kädenlämmittimet ja mr. Bean-videot. Vuoroin lahjoen ja vastoin videon katselun lopettamisella kiristäen pienet opetuslapset pysyvät säyseinä ja ahkerina opin tiellä myös talvilomallaan.
Vielä viimeisenä mainittakoon, että jos jokin tuleva vaihtari, tai miksei nyt joku muukin, suunnittelee työskentelevänsä Koreassa niin muistakaa pyytää työtodistus. Kuittien tapaan työtodistus ei ole mikään itsestäänselvyys Koreassa (voi liittyä joko siihen, että opiskelijaviisumilla ei saa työskennellä, tai sitten siihen, että yliopisto luonnehti leirillä toimimöisen vapaaehtoistyöksi, jonka johdosta opiskelijalle myönnetään stipendi... Kuulostaa vastikkeelta, mutta väliäkö tuolla kai) ja leirin johtoportaan ilme olikin varsin hämmästynyt kun moisia todistuksia kyseltiin.
Sellaista tänään. Yhtäkään kuvaa en nyt tähän julkaisuun saanut, koska viimeistelen julkaisua juurikin lentokentällä nurkassa lämmittimen vieressä istuen. Jäljellä olevan talviloman vietän Kaakkois-Aasiassa matkaillen, josta varmaan riittäisi paljonkin kerrottavaa, mutta pitäydyn tässä blogissa lähinnä yliopiston parissa tapahtuvan toiminnan aihepiirissä. Ensi kerralla puhuttaa sen sijaan alkava toinen lukukausi ja siihen liittyvät kommervenkit, kuten jonkinasteinen uusien vaihtareiden tutorointi, vaikkei yhtäkään tutoria varsinaisesti nimitetä. Vaihtareiden oletetaan pitävän sen verran yhtä, että vanhemmat opiskelijat pehmentävät hieman uusien laskua. Lisään kuvia ehkä sitten myöhemmin.
Päätin nyt sitten kuitenkin ottaa kuvan. Siirryin nurkasta ja lämmittimen luota tälle tuolille ja pistorasialle jonnekin lentokentän huoltokäytävän kulmaan. Vähän joku ohikulkeva huoltomies ihmetteli leiriäni, mutta korealaiseen tapaan ihmettelyä enempää asia ei juuri jaksanut kiinnostaa. Tuoli 3/5, istuisin uudestaan.
Muokkaus: ja huoltokäytävän ulkopuolella vastaan kävelee jälleen korealainen jätehuolto...
