vainelämäjututღ

Korean talvella on kaksi moodia. a) ei lunta b) lunta niin maan järkäleesti

Heissan. Laiskuus iski ja kirjoitustaito unohtui, josta syystä tässä tällainen tauko julkaisujen välillä. Sitten viime julkaisun on lukukausi ehtinyt tosiaan kokonaisuudessaan loppua, viimeiset kokeet ja luennot on lusittu. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, seuraava lukukausi Koreassa odottaa... Helmikuussa. Korealaiset lukukaudet ovat jotenkin kummallisen lyhyitä ja opiskelijoilla ei tunnu olevan kuin aikaa - ainakin silloin kun nämä eivät ole viettämässä unettomia öitä 'hauki on kala'-kertaamassa kirjojaan läpi ennen koetta. Tässä juurikin alkavalla talvilomalla yliopisto työllistää osan opiskelijoista ns. talvileirille, joka on suunnattu englantia opetteleville 8-12 vuotiaille lapsille. Vaihtarit toimivat leirillä avustajina ja saavat siitä hyvästä pitää huoneensa yliopiston asuntolassa ja palkkaakin saa. Itse sain tämän pestin ja kirjoittelen varmaan siitä seuraavassa julkaisussa. Tämän kerran aiheeksi valikoitui Koreassa eläminen ja oleminen, elikkä siis länkkärikiikarit istuu vahvasti päässä. Avataan nyt vaikka matkustasmisella, mitä elämiseen ja olemiseen tulee. Sitä tulee kuitenkin tehtyä aikalailla kokoajan, sillä Shintsangin tomut pitää karistaa jaloistaan jos haluaa tehdä oikeastaan yhtään mitään.

Matkailu myös kannattaa. Busan on kuulemma
Soulista katsottuna maailman laidalla, koska junamatka
kestää kolmesta neljään tuntia

   Matkailu itsessään on hyvin simppeliä, kiitos kattavan metro-, juna- ja bussiverkon, joilla kaupunkien välillä liikkuu pitkälti hyvin ennustettavasti ja tarkasti. Pieni arvaamattomuus kuuluu asiaan, Koreassa kun ollaan. Esimerkiksi bussi saattaa vetäistä tien pieleen siksi aikaa, että kuski käy lähikaupassa hankkimassa itselleen pullakahvit tai bussi jää pysäkille odottelemaan noin kahdeksikymmeneksi minuutiksi, kun hölmö ulkomaalaistrio seisoo ensin liikennevaloissa, juoksee sitten kioskille ostamaan lippuja ja juoksee sitten takaisin ihan vain katsoakseen, kuinka bussi päättää viime hetkellä ottaa sitten kuitenkin hatkat. Ei sitten menty sillä bussilla.

   Epämääräiset pysähtelyt ovat ehkä se pienin temppu bussien repertuaarissa. Keskiverto bussikyyti muistuttaa enemmän vuoristorataa, kuin julkista liikennettä. Lähtökohtaisesti korealaisissa autoissa ei kokemuksen perusteella ole lainkaan polkimia, vaan yksi ainokainen, kaksiasentoinen vipu joka säätelee, että meneekö auto joko täyttä kaasua vai lyödäänkö jarrut päälle. Busseille kolmen kaistan ylitys ja parin sadan metrin kiihdytys, ennen kuin kuski painaa jarrupolkimen pohjaan metrejä ennen pysäkkiä on täysin normaali toimintamalli ja busseissa - niin kuin muissakin korealaisissa ajoneuvoissa - oppii nopeasti ottamaan tukea jostakin, tai sitten vaihtoehtoisesti opitaan lentämään. Taksissakin saa usein jonkinasteisia pelkotiloja, sillä turvavöitä ei pelkääjän  paikkaa lukuunottamatta löydy koko autosta - ja jos löytyy niin kiinnityskappaleet on purettu käyttökelvottomiksi ja tämän päälle taksit kaahaavat päättömästi oikoen kulmia vähän mielivaltaisesti. Pariin otteeseen on pelti melkein vääntynytkin, kun taksi lähtee sooloilemaan risteyksissä vastaantulevan liikenteen läpi ja varmaan jokaisella kerralla, kun juna-asemalta on taksikyydillä palattu kampukselle on saanut rystyset valkoisina puristaa penkkiä kuskin kaasutellessa yön pimeydessä kampusalueen 30km/h rajoitusalueella tylysti yli 70km vauhdilla töyssyyn ja mutkaan, jonka takana on vieläpä jalankulkijoiden suosima paikka ylittää tie.

   Kaikenkaikkiaan, tästä pelottelusta huolimatta, luonnehtisin tieliikenteessä liikkumista Koreassa "turvalliseksi" ja edulliseksi ja kuten mainitsin niin liikenneverkko on jotalailla kattava ja taksien ollessa niinkin edullisia kuin nyt ovatkin, niin taksi vie usein siitä eteenpäin mihin bussi jättää ja viimeistään Soulissa yöllä, kun kaikki julkinen liikenne lakkaa. Julkista liikennettä siis tulee käytettyä ahkerasti. Jalankulkijana kokemus on yhtälailla paikoitellen pelottava, mutta kaikkeen tottuu. Tiet ylitetään laittamalla silmät kiinni ja kävelemällä yli siitä mistä parhaalta tuntuu. Näin on toimittu nyt jo nelisen kuukautta ja kertaakaan en ole kuollut tai itseasiassa edes tullut kosketuksiin auton kanssa, joten totean toimintamallin olevan käyttökelpoinen ja turvallinen.

    Raitioliikenne niin metrolla, nuriro-junalla kuin KTX-pikajunallakin on yleisesti ottaen suoraviivaista ja helppoa - jälleen pitää muistaa pieni arvaamattomuus joka liittyy vähän kaikkeen toimintaan Etelä-Koreassa. Lippuja sekä nuriroon, että KTX:ään saa hankittua Internetin kautta, mutta se on osoittautunut yleensä asemalta lipun hankkimista työläämmäksi. Korailin verkkosivut eivät ole tarjonneet kovinkaan vakuuttavaa tahi käyttäjäystävällistä palvelua tähän mennessä ja ne on toteutettu lähinnä koreaksi. Erona eri raidekulkuneuvojen välillä on lähinnä hinta ja matkan kesto. Metrolla väli Shintsang-Soul taittuu yleensä noin kahdessa tunnissa ja neljässäkymmenessä minuutissa, kun taasen KTX-pikajuna porhaltaa Soul-asemalle vaivaisessa neljässäkymmenessä minuutissa. Nurirolla matkan kesto ja kustannukset jäävät jotalailla näiden kahden vaihtoehdon väliin. Metrolla matkustaessa hinta on suuntaansa n. 3500 wonin luokkaa, eli kolmisen euroa, kun taas KTX:sästä saa pulittaa vajaa 13 000 wonia, eli hiukan alle kympin mummoneuroissa laskettuna.

   Pieni poikkeaminen Koreassa oleilusta, mutta liittyen matkustamiseen. Ulkomaan matkailuun löytyy Koreasta runsaasti tilaisuuksia, Soul toimii monille lentoreiteille välietappina ja Aasiassa lentäminen on verrattain halpaa. Esimerkiksi meno-paluu lennot Japaniin viime hetkellä hanittuina kustansivat n. 167€ ja vaikkapa Filippiineille ja takaisin pääsee lentämällä pientä matkasuunnittelua harrastaen halvimmillaan muutamalla kympillä. Tyypillisesti Suomen passilla ei turistiviisumeita tarvitse etukäteen hankkia, vaan kys. dokumentti annetaan/hankitaan rajalla. Poikkeuksiakin löytyy ja niistä kannattaa ottaa selvää, ettei käy kuten eräälle matkalle lähtevälle vaihtarille, joka käännytettiin jo Korean päässä kentältä kotiin, kun viisumi puuttui.

   Suomalaisille opiskelijoille myönnetään pelkästään yhden rajanylityksen sallivia viisumeita ja mikäli maahan haluaa matkansa jälkeen palata, täytyy palattaessa näyttää rajalla ns. muukalaiskorttia (alien registration card), jonka opiskelijat saavat tuurista riippuen n. 1-3kk sisään maahan saapumisesta. Kortin kanssa rajaa voi ylittää juuri niin paljon kuin huvittaa ja kortilla on sama umpeutumisaika kuin visumilla. Tai sitten pitää pyytää yliopistolta kirje, joka ajaa saman asian ennen kuin muukalaiskortit ovat saatavilla. Jälkimmäisestä vaihtoehdosta ei yliopiston saralta tietysti hiiskuttu sanaakaan, vaan puskaradio toimi taas viestinvälittäjänä. Vielä pieni HUOM tähän: älä poistu maasta ilman muukalaiskorttiasi ja mikäli rajatarkistuksen konnat keräävät sen talteen, pidä meteliä niin kauan, että saat sen takaisin. Kortit kerätään muukalaisilta pois viimeisen lähdön yhteydessä, kun maasta poistuu eikä palaa ennen kortin umeutumista. Kortit tuhotaan ja uuden saa käymällä maahanmuuttoprosessin uudestaan läpi. Jos siis jätät korttisi rajalle, et tule saamaan sitä takaisin.

Kun lähtökohdat yhtään millekään maantiedolle
on rakennettu näiden karttojen varaan, tosin,
ei ihmekkään ettei mistään tule mitään.
Kyseinen kartta löytyy yliopiston kv-toimiston
seinältä.

   Palatakseni otsikon osoittamalle suunnalle. Mitä paikallisten parissa elämiseen tulee, olen saanut huomata, että aika monelle korealaiselle Korean ulkopuolinen maailma on jotalailla yhtä mystinen kuin millaiseksi eläväksi mysteeriksi Korea on minulle osoittautunut. Suurin pyörtein neljä viidestä korealaisista joiden kanssa on yhtään sen suuremmin tullut puhuttua ovat olleet enemmän tai vähemmän yllättyneitä, että Suomen virallinen kieli ei ole englanti. Ylipäätään natiivien silmissä pitkälti kaikki länsimaat ovat usein täysin englanninkielisiä, eivätkä ihmiset ihan vilpittömästi tiedä pienemmistä kielistä (tai ylipäätään maista), kuten suomesta tai ruotsista. Kertoessani yhdelle tapaukselle, että Suomessa tosiaan puhutaan pääsääntöisesti suomea, ei hän ottanut uskoakseen ennen kuin erikseen tarkisti asian (Wikipediasta...). Eurooppa osataan useimmiten sijoittaa kartalle, mutta Pohjois-Eurooppa on jo huomattavasti haastavampi kohde löytää ja vuorotellen Suomen rajojen sisäpuolelle on sisällytetty osia niin Ruotsista kuin Venäjästäkin. Osa ei myöskään näytä tietävän, miksi esimerkiksi Yhdysvalloista tulleet vaihto-opiskelijat tuppaavat puhumaan äidinkielenään englantia, tai että Meksikossa puhutuin kieli ei ole meksiko, vaan espanja. En ole ihan varma, että opetetaanko korealaisessa peruskoulutuksessa yhtään mitään. Ihmettelyn lisäksi muita yleisiä puheenaiheita ovat kylmä sää (nollakeleillä) talviaikaan ja vuodenajasta riippumatta tytöt.

Kaikille vaihtareille pakollisen CID-kurssin
kurssikirjan antia. Koko kurssin sisältö
oli liibalaabaa, mutta kirja vei kyllä
ykkössijan ihan mennen tullen 

   Näistä tutuista aiheista kun koittaa poiketa, niin hyvin usein kielimuuri rampauttaa keskustelun niille sijoilleen. Kovin usein korealaiset joiden kanssa olen puhunut näyttävät vastavuoroisesti olettavan, ettei kukaan Korean ulkopuolella tiedä Koreasta mitään, joka käy hieman turhauttavaksi pidemmän päälle, kun jokainen keskustelu jota tässä on yritetty virittää vaikkapa liittyen politiikkaan ja talouteen Koreassa kaatuu siihen, että korealainen keskustelukumppanini hämmästelee, että olen tosiaan kuullut Korean sodasta ja Pohjois-Koreasta aikaisemminkin. 

   Suurin osa korealaisista opiskelijoista viettää päivänsä hyvin vahvasti rutiineihinsa sitoutuneena - ihan ymmärrettävää, tosin, enpä itsekkään muista juurikaan opiskelurytmiäni muuttaneeni Jyväskylässä vaihtareiden kanssa seurustellakseni. Tästä seuraa, että suurinta osaa paikallisista ei oikeastaan tule nähtyä ja vain murto-osa natiivi opiskelijoista - jotka kuitenkin asuvat vaihtareiden kanssa samassa rakennuksessa - ylipäätään hengailee vaihtareiden kanssa. Lopunpeleissä siis vaihto-opiskelijat pyörivät lähinnä vaihto-opiskelijoiden kanssa, ihan niin kuin kuuleman mukaan jokaisessa vaihto-ohjelmassa. Kun korealaisten kanssa sitten viimein on tekemisissä, ovat he olleet pitkälti hyvin auttavaista ja ystävällistä sakkia, etenkin tapauksissa jossa korealaiset itse ovat olleet vaihdossa ja tietävät miten hukassa vieraassa maassa voi olla yksinkertaistenkin asioiden kanssa. Sitten toisaalta, Global Villagen muuten leppoisaa oleskelua tahraa paikoitellen yllättävänkin myrkyllinen ilmapiiri ja tulipa nähtyä tapaus, jossa opiskelijat kävivät eri töikseen toimistolla lavertelemassa toisen opiskelijan sääntörikkomuksesta ihan vain saadakseen nämä ongelmiin.

   Mutuilen ja spekuloisin, että usein kommunikoinnissa korealaisten kanssa heijastuu kulttuuriin kuuleman ja oman empirian jossainmäärin havainnoima piirre, että maan tapaan kuuluu sanoa kysyttäessä se, mitä oletetaan kuulijan haluavan kuulla eikä suoraan sitä, millä kantilla asiat ovat. Esimerkkinä tapaus, jossa kävimme tapaamassa yhtä Jyväskylässä vaihdossa ollutta Korealaista, johon tutustuimme jo Suomessa. Siinä kolmen kuukauden outouksia kertaillessamme tulimme kysyneeksi, että löytyikö Suomesta tai suomalaisista mitään erityisen mieleenpainuvia tai outoja piirteitä. Kuulemma ainoastaan uppopaistetun ruoan puute hämmensi, noin muuten muutto Koreasta Suomeen ei sitten vissiin tuonut yllätyksiä. Shintsangin tarjoaman tekemisen puutteessa virtaavan riisiviinan äärellä tulee istuttua jokseenkin usein, jonka hyvänä puolena tosin riisiviina saa paikallisten kielten kannat usein hiukan herkemmin liikkeelle ja etenkin lukukauden alkupuolella tämä antoi vähän vauhtia muullekin kun sää-aiheiselle keskustelulle. Enimmäkseen korealaiset tuntuivat kuitenkin kyselevän (kuiskien), että mitä kaikkia paheita itse kunkin kotimaassa harrastetaan.

   Yhteiselo korealaisen huonekaverini kanssa tuli päätökseensä tuossa toissapäivänä. Samalla kertaa myös päättyi elämäni pisin mykkäkoulu. Koko neljän kuukauden lukukauteen mahtui vain kaksi kertaa, joina huonekaverini puhui enemmän kuin yhden lauseen - tai ylipäätään käytti sanoja epämääräisen "önh möyh öyhh"-äänitehostemuminan sijaan. Samaa kaveria on vaihtareiden kesken ihmetelty, sillä eipä tuo näyttänyt kellekään muullekaan puhuvan. Jännä sinänsä, sillä kv-opiskelijoiden kanssa samassa asuntolassa asuminen on korealaisille opiskelijoille hyvin kallista, koska siinä samalla saa ilmeisesti sitten harjoitettua kielitaitoaan - jos sitä nyt ylipäätään sattuu puhumaan. Muutenhan elämä sujui huonetoverini kanssa vallan mainiosti kummankaan toista sen enempää tiedostamatta, kun noin kuukauden jälkeen lakkasin yrittämästä keskustelun virittämisen kanssa.

Harmonia on kampuksella muutenkin
vähän teemana välillä

   Huoneen hiljaista harmoniaa rikkoivat lähinnä eriävät näkemykset ilmastointilaitteen käytöstä ja tuulettamisesta. Kesähelteillä ilmastointilaite oli itselleni elintärkeä - huoneen viileys oli ainoa keidas muualla raivoavan tulisen pätsin keskellä. Siltikin, joka yöksi tuuletin surahti sammuksiin huonekaverin toimesta. Koreassa vallitsee urbaani legenda ilmastointilaitteiden ja tuulettimien epäterveellisyydestä (kuulemma yöksi päälle jätetty tuuletin voi johtaa hypotermiaan) ja vähän ounastelen, että tämä pakkomielteinen ilmastointilaitteen sorsiminen juonsi juurensa tähän uskomukseen. Sen sijaan ikkuna oli sepposen selällään jopa lumisateella ja pariin otteeseen olisin voinut rakentaa sisään sataneesta lumesta lumiukon, ellen kahta. Vietinpä myös viikon kuumeessa ja kurkkukivussa kun yöllä kotiin palannut huonekaverini oli avannut ikkunan.

   Noni. Nyt jätän leikin sikseen. Lukukausi on tosiaan finaalissa ja sen myötä voin ihan hyvillä mielin pysyä hereillä kello kahteen ja kirjoitella vähän niitä näitä, mutta taidan silti mennä nyt nukkumaan.