vainelämäjututღ

Korean talvella on kaksi moodia. a) ei lunta b) lunta niin maan järkäleesti

Heissan. Laiskuus iski ja kirjoitustaito unohtui, josta syystä tässä tällainen tauko julkaisujen välillä. Sitten viime julkaisun on lukukausi ehtinyt tosiaan kokonaisuudessaan loppua, viimeiset kokeet ja luennot on lusittu. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, seuraava lukukausi Koreassa odottaa... Helmikuussa. Korealaiset lukukaudet ovat jotenkin kummallisen lyhyitä ja opiskelijoilla ei tunnu olevan kuin aikaa - ainakin silloin kun nämä eivät ole viettämässä unettomia öitä 'hauki on kala'-kertaamassa kirjojaan läpi ennen koetta. Tässä juurikin alkavalla talvilomalla yliopisto työllistää osan opiskelijoista ns. talvileirille, joka on suunnattu englantia opetteleville 8-12 vuotiaille lapsille. Vaihtarit toimivat leirillä avustajina ja saavat siitä hyvästä pitää huoneensa yliopiston asuntolassa ja palkkaakin saa. Itse sain tämän pestin ja kirjoittelen varmaan siitä seuraavassa julkaisussa. Tämän kerran aiheeksi valikoitui Koreassa eläminen ja oleminen, elikkä siis länkkärikiikarit istuu vahvasti päässä. Avataan nyt vaikka matkustasmisella, mitä elämiseen ja olemiseen tulee. Sitä tulee kuitenkin tehtyä aikalailla kokoajan, sillä Shintsangin tomut pitää karistaa jaloistaan jos haluaa tehdä oikeastaan yhtään mitään.

Matkailu myös kannattaa. Busan on kuulemma
Soulista katsottuna maailman laidalla, koska junamatka
kestää kolmesta neljään tuntia

   Matkailu itsessään on hyvin simppeliä, kiitos kattavan metro-, juna- ja bussiverkon, joilla kaupunkien välillä liikkuu pitkälti hyvin ennustettavasti ja tarkasti. Pieni arvaamattomuus kuuluu asiaan, Koreassa kun ollaan. Esimerkiksi bussi saattaa vetäistä tien pieleen siksi aikaa, että kuski käy lähikaupassa hankkimassa itselleen pullakahvit tai bussi jää pysäkille odottelemaan noin kahdeksikymmeneksi minuutiksi, kun hölmö ulkomaalaistrio seisoo ensin liikennevaloissa, juoksee sitten kioskille ostamaan lippuja ja juoksee sitten takaisin ihan vain katsoakseen, kuinka bussi päättää viime hetkellä ottaa sitten kuitenkin hatkat. Ei sitten menty sillä bussilla.

   Epämääräiset pysähtelyt ovat ehkä se pienin temppu bussien repertuaarissa. Keskiverto bussikyyti muistuttaa enemmän vuoristorataa, kuin julkista liikennettä. Lähtökohtaisesti korealaisissa autoissa ei kokemuksen perusteella ole lainkaan polkimia, vaan yksi ainokainen, kaksiasentoinen vipu joka säätelee, että meneekö auto joko täyttä kaasua vai lyödäänkö jarrut päälle. Busseille kolmen kaistan ylitys ja parin sadan metrin kiihdytys, ennen kuin kuski painaa jarrupolkimen pohjaan metrejä ennen pysäkkiä on täysin normaali toimintamalli ja busseissa - niin kuin muissakin korealaisissa ajoneuvoissa - oppii nopeasti ottamaan tukea jostakin, tai sitten vaihtoehtoisesti opitaan lentämään. Taksissakin saa usein jonkinasteisia pelkotiloja, sillä turvavöitä ei pelkääjän  paikkaa lukuunottamatta löydy koko autosta - ja jos löytyy niin kiinnityskappaleet on purettu käyttökelvottomiksi ja tämän päälle taksit kaahaavat päättömästi oikoen kulmia vähän mielivaltaisesti. Pariin otteeseen on pelti melkein vääntynytkin, kun taksi lähtee sooloilemaan risteyksissä vastaantulevan liikenteen läpi ja varmaan jokaisella kerralla, kun juna-asemalta on taksikyydillä palattu kampukselle on saanut rystyset valkoisina puristaa penkkiä kuskin kaasutellessa yön pimeydessä kampusalueen 30km/h rajoitusalueella tylysti yli 70km vauhdilla töyssyyn ja mutkaan, jonka takana on vieläpä jalankulkijoiden suosima paikka ylittää tie.

   Kaikenkaikkiaan, tästä pelottelusta huolimatta, luonnehtisin tieliikenteessä liikkumista Koreassa "turvalliseksi" ja edulliseksi ja kuten mainitsin niin liikenneverkko on jotalailla kattava ja taksien ollessa niinkin edullisia kuin nyt ovatkin, niin taksi vie usein siitä eteenpäin mihin bussi jättää ja viimeistään Soulissa yöllä, kun kaikki julkinen liikenne lakkaa. Julkista liikennettä siis tulee käytettyä ahkerasti. Jalankulkijana kokemus on yhtälailla paikoitellen pelottava, mutta kaikkeen tottuu. Tiet ylitetään laittamalla silmät kiinni ja kävelemällä yli siitä mistä parhaalta tuntuu. Näin on toimittu nyt jo nelisen kuukautta ja kertaakaan en ole kuollut tai itseasiassa edes tullut kosketuksiin auton kanssa, joten totean toimintamallin olevan käyttökelpoinen ja turvallinen.

    Raitioliikenne niin metrolla, nuriro-junalla kuin KTX-pikajunallakin on yleisesti ottaen suoraviivaista ja helppoa - jälleen pitää muistaa pieni arvaamattomuus joka liittyy vähän kaikkeen toimintaan Etelä-Koreassa. Lippuja sekä nuriroon, että KTX:ään saa hankittua Internetin kautta, mutta se on osoittautunut yleensä asemalta lipun hankkimista työläämmäksi. Korailin verkkosivut eivät ole tarjonneet kovinkaan vakuuttavaa tahi käyttäjäystävällistä palvelua tähän mennessä ja ne on toteutettu lähinnä koreaksi. Erona eri raidekulkuneuvojen välillä on lähinnä hinta ja matkan kesto. Metrolla väli Shintsang-Soul taittuu yleensä noin kahdessa tunnissa ja neljässäkymmenessä minuutissa, kun taasen KTX-pikajuna porhaltaa Soul-asemalle vaivaisessa neljässäkymmenessä minuutissa. Nurirolla matkan kesto ja kustannukset jäävät jotalailla näiden kahden vaihtoehdon väliin. Metrolla matkustaessa hinta on suuntaansa n. 3500 wonin luokkaa, eli kolmisen euroa, kun taas KTX:sästä saa pulittaa vajaa 13 000 wonia, eli hiukan alle kympin mummoneuroissa laskettuna.

   Pieni poikkeaminen Koreassa oleilusta, mutta liittyen matkustamiseen. Ulkomaan matkailuun löytyy Koreasta runsaasti tilaisuuksia, Soul toimii monille lentoreiteille välietappina ja Aasiassa lentäminen on verrattain halpaa. Esimerkiksi meno-paluu lennot Japaniin viime hetkellä hanittuina kustansivat n. 167€ ja vaikkapa Filippiineille ja takaisin pääsee lentämällä pientä matkasuunnittelua harrastaen halvimmillaan muutamalla kympillä. Tyypillisesti Suomen passilla ei turistiviisumeita tarvitse etukäteen hankkia, vaan kys. dokumentti annetaan/hankitaan rajalla. Poikkeuksiakin löytyy ja niistä kannattaa ottaa selvää, ettei käy kuten eräälle matkalle lähtevälle vaihtarille, joka käännytettiin jo Korean päässä kentältä kotiin, kun viisumi puuttui.

   Suomalaisille opiskelijoille myönnetään pelkästään yhden rajanylityksen sallivia viisumeita ja mikäli maahan haluaa matkansa jälkeen palata, täytyy palattaessa näyttää rajalla ns. muukalaiskorttia (alien registration card), jonka opiskelijat saavat tuurista riippuen n. 1-3kk sisään maahan saapumisesta. Kortin kanssa rajaa voi ylittää juuri niin paljon kuin huvittaa ja kortilla on sama umpeutumisaika kuin visumilla. Tai sitten pitää pyytää yliopistolta kirje, joka ajaa saman asian ennen kuin muukalaiskortit ovat saatavilla. Jälkimmäisestä vaihtoehdosta ei yliopiston saralta tietysti hiiskuttu sanaakaan, vaan puskaradio toimi taas viestinvälittäjänä. Vielä pieni HUOM tähän: älä poistu maasta ilman muukalaiskorttiasi ja mikäli rajatarkistuksen konnat keräävät sen talteen, pidä meteliä niin kauan, että saat sen takaisin. Kortit kerätään muukalaisilta pois viimeisen lähdön yhteydessä, kun maasta poistuu eikä palaa ennen kortin umeutumista. Kortit tuhotaan ja uuden saa käymällä maahanmuuttoprosessin uudestaan läpi. Jos siis jätät korttisi rajalle, et tule saamaan sitä takaisin.

Kun lähtökohdat yhtään millekään maantiedolle
on rakennettu näiden karttojen varaan, tosin,
ei ihmekkään ettei mistään tule mitään.
Kyseinen kartta löytyy yliopiston kv-toimiston
seinältä.

   Palatakseni otsikon osoittamalle suunnalle. Mitä paikallisten parissa elämiseen tulee, olen saanut huomata, että aika monelle korealaiselle Korean ulkopuolinen maailma on jotalailla yhtä mystinen kuin millaiseksi eläväksi mysteeriksi Korea on minulle osoittautunut. Suurin pyörtein neljä viidestä korealaisista joiden kanssa on yhtään sen suuremmin tullut puhuttua ovat olleet enemmän tai vähemmän yllättyneitä, että Suomen virallinen kieli ei ole englanti. Ylipäätään natiivien silmissä pitkälti kaikki länsimaat ovat usein täysin englanninkielisiä, eivätkä ihmiset ihan vilpittömästi tiedä pienemmistä kielistä (tai ylipäätään maista), kuten suomesta tai ruotsista. Kertoessani yhdelle tapaukselle, että Suomessa tosiaan puhutaan pääsääntöisesti suomea, ei hän ottanut uskoakseen ennen kuin erikseen tarkisti asian (Wikipediasta...). Eurooppa osataan useimmiten sijoittaa kartalle, mutta Pohjois-Eurooppa on jo huomattavasti haastavampi kohde löytää ja vuorotellen Suomen rajojen sisäpuolelle on sisällytetty osia niin Ruotsista kuin Venäjästäkin. Osa ei myöskään näytä tietävän, miksi esimerkiksi Yhdysvalloista tulleet vaihto-opiskelijat tuppaavat puhumaan äidinkielenään englantia, tai että Meksikossa puhutuin kieli ei ole meksiko, vaan espanja. En ole ihan varma, että opetetaanko korealaisessa peruskoulutuksessa yhtään mitään. Ihmettelyn lisäksi muita yleisiä puheenaiheita ovat kylmä sää (nollakeleillä) talviaikaan ja vuodenajasta riippumatta tytöt.

Kaikille vaihtareille pakollisen CID-kurssin
kurssikirjan antia. Koko kurssin sisältö
oli liibalaabaa, mutta kirja vei kyllä
ykkössijan ihan mennen tullen 

   Näistä tutuista aiheista kun koittaa poiketa, niin hyvin usein kielimuuri rampauttaa keskustelun niille sijoilleen. Kovin usein korealaiset joiden kanssa olen puhunut näyttävät vastavuoroisesti olettavan, ettei kukaan Korean ulkopuolella tiedä Koreasta mitään, joka käy hieman turhauttavaksi pidemmän päälle, kun jokainen keskustelu jota tässä on yritetty virittää vaikkapa liittyen politiikkaan ja talouteen Koreassa kaatuu siihen, että korealainen keskustelukumppanini hämmästelee, että olen tosiaan kuullut Korean sodasta ja Pohjois-Koreasta aikaisemminkin. 

   Suurin osa korealaisista opiskelijoista viettää päivänsä hyvin vahvasti rutiineihinsa sitoutuneena - ihan ymmärrettävää, tosin, enpä itsekkään muista juurikaan opiskelurytmiäni muuttaneeni Jyväskylässä vaihtareiden kanssa seurustellakseni. Tästä seuraa, että suurinta osaa paikallisista ei oikeastaan tule nähtyä ja vain murto-osa natiivi opiskelijoista - jotka kuitenkin asuvat vaihtareiden kanssa samassa rakennuksessa - ylipäätään hengailee vaihtareiden kanssa. Lopunpeleissä siis vaihto-opiskelijat pyörivät lähinnä vaihto-opiskelijoiden kanssa, ihan niin kuin kuuleman mukaan jokaisessa vaihto-ohjelmassa. Kun korealaisten kanssa sitten viimein on tekemisissä, ovat he olleet pitkälti hyvin auttavaista ja ystävällistä sakkia, etenkin tapauksissa jossa korealaiset itse ovat olleet vaihdossa ja tietävät miten hukassa vieraassa maassa voi olla yksinkertaistenkin asioiden kanssa. Sitten toisaalta, Global Villagen muuten leppoisaa oleskelua tahraa paikoitellen yllättävänkin myrkyllinen ilmapiiri ja tulipa nähtyä tapaus, jossa opiskelijat kävivät eri töikseen toimistolla lavertelemassa toisen opiskelijan sääntörikkomuksesta ihan vain saadakseen nämä ongelmiin.

   Mutuilen ja spekuloisin, että usein kommunikoinnissa korealaisten kanssa heijastuu kulttuuriin kuuleman ja oman empirian jossainmäärin havainnoima piirre, että maan tapaan kuuluu sanoa kysyttäessä se, mitä oletetaan kuulijan haluavan kuulla eikä suoraan sitä, millä kantilla asiat ovat. Esimerkkinä tapaus, jossa kävimme tapaamassa yhtä Jyväskylässä vaihdossa ollutta Korealaista, johon tutustuimme jo Suomessa. Siinä kolmen kuukauden outouksia kertaillessamme tulimme kysyneeksi, että löytyikö Suomesta tai suomalaisista mitään erityisen mieleenpainuvia tai outoja piirteitä. Kuulemma ainoastaan uppopaistetun ruoan puute hämmensi, noin muuten muutto Koreasta Suomeen ei sitten vissiin tuonut yllätyksiä. Shintsangin tarjoaman tekemisen puutteessa virtaavan riisiviinan äärellä tulee istuttua jokseenkin usein, jonka hyvänä puolena tosin riisiviina saa paikallisten kielten kannat usein hiukan herkemmin liikkeelle ja etenkin lukukauden alkupuolella tämä antoi vähän vauhtia muullekin kun sää-aiheiselle keskustelulle. Enimmäkseen korealaiset tuntuivat kuitenkin kyselevän (kuiskien), että mitä kaikkia paheita itse kunkin kotimaassa harrastetaan.

   Yhteiselo korealaisen huonekaverini kanssa tuli päätökseensä tuossa toissapäivänä. Samalla kertaa myös päättyi elämäni pisin mykkäkoulu. Koko neljän kuukauden lukukauteen mahtui vain kaksi kertaa, joina huonekaverini puhui enemmän kuin yhden lauseen - tai ylipäätään käytti sanoja epämääräisen "önh möyh öyhh"-äänitehostemuminan sijaan. Samaa kaveria on vaihtareiden kesken ihmetelty, sillä eipä tuo näyttänyt kellekään muullekaan puhuvan. Jännä sinänsä, sillä kv-opiskelijoiden kanssa samassa asuntolassa asuminen on korealaisille opiskelijoille hyvin kallista, koska siinä samalla saa ilmeisesti sitten harjoitettua kielitaitoaan - jos sitä nyt ylipäätään sattuu puhumaan. Muutenhan elämä sujui huonetoverini kanssa vallan mainiosti kummankaan toista sen enempää tiedostamatta, kun noin kuukauden jälkeen lakkasin yrittämästä keskustelun virittämisen kanssa.

Harmonia on kampuksella muutenkin
vähän teemana välillä

   Huoneen hiljaista harmoniaa rikkoivat lähinnä eriävät näkemykset ilmastointilaitteen käytöstä ja tuulettamisesta. Kesähelteillä ilmastointilaite oli itselleni elintärkeä - huoneen viileys oli ainoa keidas muualla raivoavan tulisen pätsin keskellä. Siltikin, joka yöksi tuuletin surahti sammuksiin huonekaverin toimesta. Koreassa vallitsee urbaani legenda ilmastointilaitteiden ja tuulettimien epäterveellisyydestä (kuulemma yöksi päälle jätetty tuuletin voi johtaa hypotermiaan) ja vähän ounastelen, että tämä pakkomielteinen ilmastointilaitteen sorsiminen juonsi juurensa tähän uskomukseen. Sen sijaan ikkuna oli sepposen selällään jopa lumisateella ja pariin otteeseen olisin voinut rakentaa sisään sataneesta lumesta lumiukon, ellen kahta. Vietinpä myös viikon kuumeessa ja kurkkukivussa kun yöllä kotiin palannut huonekaverini oli avannut ikkunan.

   Noni. Nyt jätän leikin sikseen. Lukukausi on tosiaan finaalissa ja sen myötä voin ihan hyvillä mielin pysyä hereillä kello kahteen ja kirjoitella vähän niitä näitä, mutta taidan silti mennä nyt nukkumaan.

vainvaihtarijututღ

안녕하세요? Elikkä korealaisittain terve, transliteroituna kirjoitusasu on jotalailla anjonghasejo.
Lukukauden puoleen väliin osuvat midterm-kokeet ovat nyt takana päin ja huomattavaa päättelykykä vaatien on pääteltävissä, että lukukausi on nyt siis puolessa välissä. Itse valitsin kurssipaletista pelkkiä kielikursseja ja kieltä on nyt siis opiskeltu parin kuukauden ajan ns. intensiiviohjelmassa, joka ei kuitenkaan ole intensiiviohjelma, sillä intensiiviohjelmaa ei enää ole. Missä tahansa muualla tässä vaiheessa jo varmaan keskustelu opiskeltavalla kielellä olisi jo jossain määrin todellista, mutta on kyllä aivan pakko sanoa, että jää korealaiselta opetukselta kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tällä kertaa saamatta.

Ruokalankin kyltit ovat paikoitellen kryptisiä

   Kerrotaankin elämästä luokassa hiukan. Niissä tapauksissa, joissa opettaja puhuu tarpeeksi englantia kommunikoidakseen opiskelijoiden kanssa (joka on yksi kolmesta), ovat keskustelut usein lyhyitä ja rikkonaisia, sekä välillä hieman korkealentoisia tai sitten ihan vain luokkahuonetta ajatellen outoja. Sanastoa opetellaan paikoitellen opiskelijoita esimerkkeinä käyttäen - siis opiskelija saattaa löytää kuvansa powerpoint-dialta, jos vain on koskaan altistunut opettajan kameralle ja korealaisten puhelimen käytön tuntien kameraa saa työkseen vältellä jos haluaa jäädä kuvaamatta. Kiusallisuuden nollasta-sataan maailmanennätys rikottiin, kun esimerkki sanalle "me" oli omani ja opettajan kuva plus-merkillä yhteenliitettynä. Se tunti meni kyllä mikrosekunteissa jäätävän viileäksi.

  Otetaan toisena esimerkkinä tapaus, jossa sanastoa opeteltaessa vastaan tuli sana kuntosaliharjoittelulle. Opettaja napsahtaa yhtäkkiä kantapäillään ympäri, kääntyy kohti luokkaa ja kysyy jokaiselta miesopiskelijalta, että käyvätkö nämä kuntosalilla ja löytyykö sixpackkiä - ja etenkin, että saako hän nähdä sen mikäli sellainen on. Toisinaan opettajat luokassa kierrellessään saattavat taputtaa opiskelijaa olalle hyvästä suorituksesta... Tai sitävastoin läimiä selkään huolimattomuudesta taikka virheistä. Silloin tällöin kuulen juttuja ja näen facebook-päivityksiä siitä, kuinka opettajat ovat vieneet opiskelijoita kahville tai lounaalle ihan noin muuten vaan. Suhde opettajan ja opiskelijan välillä on huomattavan erilaisen tuntuinen kuin Suomessa, jonka lisäksi opetustilanteet luokassa tulevat vielä välillä tietyllä kummallisella yleisen outouden jälkimaulla höystettynä.

   Korean kursseihin liittyy viikottainen arviointi, jonka kautta yliopisto kerää palautetta ja pyrkii parantamaan kurssien laatua - mutta valitettavasti jokin yliopiston järjestelmä tai välinpitämätön toimiston työntekijä nielaisee sähköpostit viikoittain ja en ainakaan itse ole, kuten moni muukin, vielä yhtäkään palautelomaketta saanut. Sääli sinänsä, sillä ihan palautetta kursseista olisi antaakin. Tähän väliin vielä midtermeistä, jotka tulivat itselleni uutena ilmiönä. Keskellä lukukautta pidetään kokeet, jotka ainakin korean kurssien kontekstissa ovat 30% kurssin arvosanasta. Korealaiset opiskelijat omistavat viikon ajan koko elämänsä kirjojen orjalliselle pänttäämiselle, jota seuraavalla viikolla "hauki on kala"-kertauksen tulokset vuodatetaan koepapereille. Tämä ns. midterm-viikko on vaihtarin kannalta pitkälti leppoisaa aikaa. Vaihto-ohjelmaan kuuluvia paikallisten kanssa suoritettavia jutusteluhetkiä, ns. "vaihtoja" (exchanges), ei midtermejä edeltävällä viikolla käydä ja luennoiltakin pääsee usein ennenaikaisesti pois.

Kuvituskuva. Näin kämmenen kokoisen
rukoilijasirkan ja olin niin innoissani,
että päästin riemastuneen "argh!"-huudon,
joka puolestaan järkytti jenkkiystäväni niin,
että tämä melkein epähuomiossaan käveli
kuvassa esiintyvään hyönteiseen. Tämä
täpärästi vältetty kohtaaminen puolestaan
kirvoitti samalta ystävältä kiljaisun ja n. 20m
pikajuoksuna suoritetun pakenemisen

   Vaikka sitä kovasti toitotetaan, puhtaasti monikultuurisuuden ajamiseksi ei SCH tosiaan vaihtareita ota, vaan "karu" todellisuus paljastuu paikan päällä. Vaihto-opiskelijat ovat työkalu vissiin "global english"-kurssin mahdollistamiseksi. Ihan sata varma en tästä ole, mutta puskaradio on tähän mennessä ollut se kaikkein luotettavin tiedonlähde suurin piirtein kaikessa. Siinä missä vaihto-opiskelijoille Global Village on kaikkein käytännöllisin asumisvaihtoehto SCH:ssa, paikallisille kyseisessä asuntolassa asuminen on osa kurssisuoritusta. Näissä vaihdoissa lukukauden ajaksi kullekin vaihto-opiskelijalle paritetaan viidestä kymmeneen paikallista opiskelijaa. Näiden opiskelijoiden kanssa käydään kerran viikossa hengailemassa vähintään kolmisen varttia - vaihtojen kestoa seurataan pakollisella tunnistautumisella kv-toimistolla vaihdon alussa ja lopussa. Koko touhun ajatuksena on - ja itseasiassa ohuelti peitettynä koko SCH vaihto-ohjelman ajatuksena - että vaihto-opiskelijat sparraisivat paikallisten englannin kieli- ja keskustelutaitoja.

   Useiden vaihto-opiskelijoiden kuulee puolustelevan vaihtoja mahdollisuutena oppia korean kieltä, joka on sinällään totta, sillä monissa tapauksissa korealainen vaihtokumppani ei joko ei puhu lainkaan tai sitten jännittää englannin puhumista liikaa ja se keskusteluharjoittelu jää parhaimmillaankin hiukan toispuoleiseksi. Kaksi kuukautta olen nyt viikossa viitisen kertaa mennyt tunniksi puhumaan pitkälti ihan vain lämpimikseni kv-toimiston aulaan vaihtojen yhteydessä, kun jotenkin korealaiseen tapaan joko ulkomaalaiselle puhuminen jännittää, tai sitten olisi vielä pari englannin kurssia edessä ennen kuin vaihdoista saisi jotain irti. Hiukan koreaa olen sentään oppinut, josta koostan tuonne julkaisun loppuun pienen fraasisanakirjan.

Ihan vain korealaista maaseutua ruskan aikaan

   Joku voisi luulla kaiken tämän kritisoinnin perusteella, etten olisi lainkaan tyytyväinen oleiluuni Koreassa. Joka näin luulee on tyystin väärässä. Siinä missä paikallisen yliopiston poikkeavat toimintatavat, jotka omaan silmään näyttävät ihan vain tehottomuudelta, vähän ärsyttävät, on vaihto-opiskelijan elämä SCH:ssa suorastaan miellyttävää. Toki, kurssit on vesitetty lähes arvottomiksi suurimmassa osassa tapauksista ja vaihdot ovat paikoitellen hieman turhauttavia, mutta sitä vastoin vaihto-opiskelijoilla on paljon vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia kaikennäköiseen aktiviteettiin ja hauskanpitoon - raha-asioissakin yliopisto tulee vastaan stipendin muodossa.

   Vaikka vapaa-aikaa onkin, saa tosiaan tekemisensä keksiä ihan itse, sillä Shintsangin pikkukylä kalpenee
Jyväskylän kuhisevaan metropoliin verrattuna mitä tarjolla olevan aktiviteetin suhteen verrataan. Kampukselta löytyy kaksi kehnoa kuntosalia, joiden edellinen huoltokierros suoritettiin todennäköisesti joskus 80-luvulla, urheilukenttä koripallokoreineen ja juoksuratoineen, pari kappaletta tenniskenttiä ja dojo. Liikuntamahdollisuuksia siis on. Suurin osa vaihto-opiskelijoista ei vaikuta mitenkään erityisen kiinnostuneilta liikunnasta tahi kuntosaliharjoittelusta ja useimmiten kanssaopiskelijansa löytää joko löhöämästä asuntolan aulan nojatuoleissa - jota itsekin harrastan päivittäin yllin kyllin - tai sitten lähikaupan terassilta riisiviinapullon paheista nauttimassa. Lähikaupalla tosiaan on terassi, koska Korea ja viinaa voi ostaa kojuista supermarketteihin ilman sen suurempia rajoituksia, koska Korea. En ole aivan varma mikä on laillinen ikä alkoholin ostamiselle Koreassa, sillä niin kauan, kun pärstävärkki näyttää tarpeeksi länsimaiselta (tai oikeastaan ei-korealaisuus riittää), ei mitään papereita tyypillisesti missään kysellä, koska Korea. Poikkeuksena Soulin klubit, joissa tarkistetaan vain se, ettet satu olemaan Yhdysvaltain armeijan palveluksessa.

광덕산-vuoren huipulla näkymä oli syyskelistä
ja sumusta huolimatta mitä parhain

   Shintsangin lähiseutu on paikoitellen suhteellisen vuorista ja toisaalta hyvin tasaista - josta johtuukin seudun laaja maatalouskäyttö. Vuoret eivät kovin korkeita ole, mutta pienemmältäkin nyppylältä saadut nähtävyydet ovat omaan, suomalaiseen tasamaahan tottuneeseen silmään häkellyttävän eksoottisia. Itse suosittelen vaeltamista Koreassa, sillä monille vuorille nimenomaan kulkee polkuja ja polut ovat hyvin kartotettuja ja huollettuja, joten kovinkaan haastavaa ei tarvitse patikoinnin olla.

   Sitten taasen, jos ei jälleen ulkona liikkuminen ja jumppa kiinnosta niin shoppailumahdollisuuksia Koreasta löytyy juurikin niin paljon kuin vain jaksaa etsiä. Ostoskeskusta on ties vaikka minkä muotoista, miten korkeaa tai matalaa, osa niinkin matalia että ne on rakennettu kokonaan maan alle. Eikä aina tarvitse ostoskeskukseenkaan mennä, sillä toreja ja ihan vaan keskelle katua pystytettyjä kojuja löytyy yllin kyllin. Tosin, mikäli ei halua korealaiseen halpatuotantoon sekaantua, täytyy suunnata suurempiin ostoskeskuksiin tai brändiliikkeisiin, joissa hinnat kohoavatkin nopeasti Suomen hintatasolle. Mikäli jaksaa vähän etsiä ja se brändin nimi paidan niskalapussa ei ole elämän ja kuoleman kysymys, löytyy vaatetta hyvinkin edullisesti etenkin vähän maaseudummalta. Shokkiesimerkiksi otetaan 1 000 wonin t- ja kauluspaitaräkki jonka näin Onjangontsonin toria kierrellessä. 1 000 wonia on siis noin 70-80snt Euroissa. Siihen hintaan et tosin laatua saa, mutta hiukan laadukkaampikaan ei köyhdytä lompakkoa liiaksi. Ongelma saattaa tulla vastaan hihojen tai lahkeiden pituudessa, sillä Koreassa keskipituus on hiukan Suomen keskipituutta lyhyempi. Yleisesti ottaen vaatteita kuitenkin löytää, vaikka olisi keskipituutta pidempi.

Ihan oikeasti suosittelen vaellusta jo pelkkien maisemien
vuoksi. Ruska on kaunista katsottavaa ja syksyllä ei edes
ole liian kuuma. Kesällä sama vaellus olisi ehkä kuolemaksi

   Tähän päätteeksi tiivistetään hiukan; keskiverto vaihtarin päivä koostuu muutamasta tunnista luentoja, omassa tapauksessani klo 9-12 ja tämän päälle n tunnista vaihtoja, viikossa kuitenkin kokonaisuudessaan vain viisi. Luennot, vaihdot ja kotiintuloaika asettavatkin pitkälti sen viitekehyksen jossa suunnitelmia tehdään ja vaikka aikaa päivisin onkin, on kotiintuloaika yleensä se kaikkein suurin suunnitelmien romuttaja. Arkena vaihtarit siis pysyttelevät pitkälti kampuksen ympäristössä, tai suuntaavat pohjoiseen ainoaa junalinjaa pitkin johonkin lähikaupunkiin - jotkut harrastavat edestakaisia stunttireissuja Souliin, vaikka pääkaupunki onkin lähes kolmen tunnin metromatkan päässä. Kampuksella useimmiten vaihtarit kohtaa tosiaan joko löhöilemässä ja joissain tapauksissa peräti opiskelemassa asuntolan aulassa tai muualla kampuksen runsaista löhöilykohteista. Paikoitellen arki-iltoinakin riisiviina virtaa ja ei ole mitenkään poikkeavaa kuulla puolen yön paikkeilla mölinää aulasta, kun uljas joukko enemmän tai vähemmän juopuneita opiskelijoita saapuu kotiin juuri ennen kuin ovet lukitaan. Viikonloppuisin sen sijaan itse kukin lähtee toteuttamaan mitäkin seikkailua sitä on sitten tullut suunniteltua. Monet vierailevat korealaisten ystäviensä kodeissa ja ns. kotimaanmatkailua harrastetaan suhteellisen tiuhaan. Ovatpa ensimmäiset urheat käyneet jo Japanissakin, vaikka viisumi salli maahan saapumisen vain kerran. Korealaiseen tapaan tämänkin pystyy kiertämään vähän puhumalla, mutta jätän tämän keissin ensi julkaisuun.

Kuvassa esiintyvä asema on Shintsangin
asemasta pari pysäkkiä eteenpäin. Aseman
nimeksi on annettu hiukan hämmentävä
kolmen kaupungin kombo:
Tsonan-Asan asema (Onjangontson).
Lopunpeleissä kukaan ei tiedä,
että missä milloinkin ollaan

   Nyt loppuun lupaamani kooste enemmän tai vähemmän hyödyllisistä korean kielisistä fraaseista. Enimmälti nämä edustavat vissiin sitä vähemmän hyödyllistä kastia, etenkin kun minkäänlaista lausumisohjetta en aijo tarjota.

나는 어디에도 가지 못 했어요, 나는 잠잤어요.
En ole ollut missään, minä olin nukkumassa.

내 흐버크라프트는 정어로 가득 처 있어요.
Ilmatyynyalukseni on täynnä ankeriaita.

나는 저녁에 친구와 샤와해요.
Käyn illalla ystäväni kanssa suihkussa.

저는 너를 파괴할 가에요.
Tuhoan sinut. (Kunnioittavalla, kohteliaalla kielellä sanottuna)

너도 무정부주의자 입니까?
Oletko sinäkin anarkisti? (Vissiin kohteliaalla kielellä)

vainkoreajututღ

Korea on hyvin korealainen maa. Miksi otan asian esille on se, että mielestäni nimenomaan paikallinen kulttuuri näkyy vahvemmin jokapäiväisessä elämässä kuin mitä suomalaisesta kulttuurista näkisi Suomessa. Toki, näkemyksiäni vääristää se, että kotona en niinkään niihin pieniin asioihin kiinnittäisi huomiota, siinä missä niitä täällä usein ihmetellään kamera kädessä. Sen kanssa on tosin elettävä; tämä on kaikki omaa näkemystäni Koreasta pitkälti koko touhusta ulkopuolisena. Otetaan vielä kuitenkin esimerkiksi ruoka. Hyvin harvoin olen kohdannut Suomessa ravintolan joka profiloituisi nimenomaan suomalaiseksi ravintolaksi ja tarjoilisi nimenomaan suomalaista ruokaa, siinä missä Koreassa saa paikoitellen etsiä hiukan löytääkseen ruokapaikan, joka ei täsmällisesti seuraa korealaista kaavaa ja toitota reseptiensä alkuperäisyyttä.

Ruoka valmistetaan pöytään upotetulla pannulla.
Kuvassa Tsonanissa sijaitsevan pihvi-buffetin antimia

Opiskelijajärjestöjen rakennuksen ruokala saa nimensä myötä
osakseen hihittelyävähän turhankin usein. Olen aikuinen

Ruoasta puheenollen kerronkin hiukan siitä korealaisen kulttuurin elementistä, joka pitää korealaiset liikkeessä. Tyypillinen korealainen ateria rakentuu kahden peruspilarin päälle: liha ja riisi. Kolmantena pyöränä tässä raaka-aineiden avioliitossa on kaali, tuo pyöreä ja viekas kettu joka iskee myös silloin, kun sitä vähiten odotat. Ateriaan liittyy myös usein keitto ja Koreassa syömäpuikkojen ohella käytetään myös lusikkaa, sillä keiton juominen kuuluu Japaniin, ei Koreaan. Kuulin ja luin, että korealainen ruoka on maailman tulisinta ja monien ruokapöydässä vuodatettujen onnen kyyneleiden jälkeen en uskalla sitä kiistää. Moniin asioihin tottuu ja tulisuuteen tietoisesti hiukan totutelleena suun limakalvot huutavat nykyään hiukan vähemmän hoosiannaa ulkona syödessä. Kotiin palatessa saa sitten ihmetellä kun mikään ei maistu miltään ja syömisen polttava tuska puuttuu.Perinteisen kaavan mukaan, vissiin, ravintolassa ateria tuodaan pöytään raakana (ja ainakin mustekalan tapauksessa joskus elävänä) ja aterijoijat valmistavat itse ateriansa pöytään upotetulla pannulla. Ulos mennään usein yhdessä syömään ja paikoitellen yksin voi olla haastavaa saada ravintolasta pöytä. Yleistä on myös ruokalistan hinnoittelu useammalle ihmiselle. Ruoan yhdessä valmistaminen ja jakaminen onkin useille korealaisille ja koreassa asuville päivittäinen sosiaalinen rituaali. Yhdessä syödessä jo valmiiksi edullinen ruoka on vieläkin edullisempaa ja laiskasti laskeskelin, että jos muut kulut pitää suhteellisen pieninä niin pelkän opintotuen turvin on teoriassa varaa käydä kuukauden jokaisena päivänä kahdesti ravintolassa syömässä, kunhan budjetoi huolellisesti ja ottaa kaverin mukaan. Opintotuen ja SCH:n tarjoaman stipendin turvin, josta pieni osa saadaan viikoittain, ei tarvitse tosin pelätä nälkää näkevänsä. Ulkona syömiseen saakin monien muiden asioiden ohella tottua, sillä yliopiston asuntolassa ei ole lainkaan keittiötä. Ainoa keino "valmistaa" "ruokaa" asuntolassa (ruoan säilyttäminen asuntolassa on muuten asuntolan säännöissä kielletty) on yhteen alakerran auloista sijoitettu kolmikko mikroaaltouuneja tai juoma-automaatin tarjoama kuuma vesi. Tämä siis, jos eineshampurilaista tai pikanuudeleita voi pitää oikeana ruokana.

Ravintola 김밥 나라 Shintsangissa seuraa korealaista
trendiä kehnon englannin suhteen. Kyseinen ravintola
on opiskelijoiden suosiossa edullisten hintojensa ansiosta

Mainitsin tuossa pari virkettä aikaisemmin SCH:n tarjoaman stipendin. Se onkin lukuisten sääntöjen ohella yksi SCH:n käyttämä keino ulkomaalaisten opiskelijoiden kontrollointiin; törttöilyistä ja poissaoloista stipendi hupenee ja useimmille opiskelijoille tämä tarkoittaa vyön kiristystä, sillä opintotuki ei ole itsestäänselvyys maailmalla. Keppi ja porkkana ei ole ainut tapa jolla vaihto-opiskelijoita infantilisoidaan, vaikka osa onkin hyvin nuoria (22-vuotiaana olen yllätyksekseni suurta osaa vaihto-opiskelijoista vanhempi), voisi opiskelijoille edes koittaa antaa vaikutelman jonkinlaisesta vastuusta. Asuntolassa on puolen yön aikaan alkava ulkonaliikkumiskielto, jonka aikana ulko-ovet ovat lukittuna. Sisään voi päästä herättämällä asuntolan vartijan, joka kerää myöhästelijöiltä nimet ylös ja tämä heijastuu opiskelijan stipendiin parin varoituksen kerran. Ulkonaliikkumiskielto on samaan aikaan käytännössä myös yliopiston suosittelema nukkumaanmenoaika, sillä opiskelutila ja varsinaisen eteisaulan yhteydessä olevat oleskeluaulat ja pyykkihuone lukitaan myös yöksi, sillä eihän opiskelijoita voisi jättää seurustelemaan tai opiskelemaan aulaan saati pyykkäämään ilman valvontaa. Kotiintuloaikaa voi kiertää sillä, ettei tule ennen puolta yötä sisään - jolloin tosin takaisin pääsee vasta kello 6 aamulla. Ikkunasta sisään kiipeämisestä kuulemma saa suhteellisen kovia rangaistuksia, joten en voi suositella sitä hyvällä omalla tunnolla.

Katukuvaa ja liikennettä Soulista.
Huomaa kuvassa vasemmalla tasoristeyksestä
varoittava kyltti. Kuva on otettu juurikin
tasoristeyksen päällä seistessä hiukan ennen
kuin juna(kin) päätti koittaa onneaan
väkijoukon läpi kulkemisessa

Vaikka huoneet periaatteessa tarkastetaan päivittäin ja jokaisen opiskelijan läsnäolo kirjataan illalla, ei tästä tyypilliseen korealaiseen tapaan välitetä juuri sitä periaatetta enempää. Huonetarkastuksessa, jos sellainen ylipäätään on, käy vanhampi opiskelija vähän jutustelemassa kavereilleen kussakin rakennuksessa ja ehkä kirjaa joitain ylös. Vaihto-opiskelijoista välitetään vielä vähemmän, mikäli se enää on mahdollista ja huonetarkastuksia ja muuta valvontaa suorittavalla taitaakin olla valikoiva näkövamma, joka tekee vaihto-opiskelijoista näkymättömiä. Kuulemma tarkastukset ovat vähemmän flegmaattisia naisten asuntolarakennuksissa. Naiset ja miehet on siis sijoitettu eri asuntolarakennuksiin periaatteella, että miehillä on kaksi asuntolarakennusta ja naisilla kaksi. Näin siis periaatteessa, mutta toisen miesten asuntolarakennuksen alakerta on omistettu vielä erikseen kiinalaisille naisopiskelijoille. Vaikka isoa osaa säännöistä ei seurata, koska Korea, sukupuolien välinen kanssakäyminen näkyy olevan periaatteista se kaikkein vankin ja aikaisempina lukukausina on opiskelijoita poistettu vaihto-ohjelmasta vastakkaisen sukupuolen rakennuksessa vierailun vuoksi. Paitsi että korealaiseen tyyliin tämäkin on hiukan unohdettu ja miehet ja naiset on sijoitettu samaan rakennukseen. Asuntolan sisällä asuntojen ulko-ovet saa hiukan yrittämällä avaimella lukkoon, mutta tätä ei suurin osa tunnu tietävän, joten ovet ovat yleensä sepposen selällään. Tapauksessa, jossa miehet ja naiset asuvat samassa rakennuksessa on ongelma ratkaistu hieman kummallista logiikkaa seuraten asettamalla oviin koodilukot, sen sijaan että oviin olisi vaikka laitettu kunnostetut avainlukot. Avain on huomattavasti koodia vaikeampi jakaa, mutta tiedä häntä taas.

Katukuvaa Soulista. Vähemmän tuulisena
päivänä horisontti jää Soulissa paikoitellen
kokonaan kelmeän harmaan pilvipeiton taakse

Muutenkin asuntolan valvonta perustuu periaatteelle, että aulassa on vartia, jolla on muutama turvakamera ympäri asuntolakompleksia. Kamerat, tosin, vaihtareiden empirian mukaan rajoittuvat kunkin rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen ja kameroiden valvontaa suoritetaan vain silloin kun vartiaa huvittaa. Kerran epähuomiossani kuljin väärän rakennuksen rappuun ja vasta neljännen kerroksen kohdalla huomasin vahingossa ohittaneeni valvonnan. Valvonta tiivistyykin siihen, että vartia on korealainen ja hällä väliä-henki huokuu vahvana usein väsyneen välinpitämättömästä katseesta, jonka alla asuntolaan voisi todennäköisesti tuoda vaikka joukkotuhoaseita ilman sen suurempaa reaktiota. Mainittakoon, että en tosin suosittele joukkotuhoaseiden säilyttämistä asuntolassa, sillä läheltä löytyy Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohta ja historia kertoo että aikaisemmin jo pelkkä epäilys joukkotuhoaseista on johtanut seuraamuksiin.

Etelä-Korea on virallisesti sotatilassa pohjoisen sisaruksensa kanssa ja jopa Shintsangin maaseudun idylissä sotatilasta kohtaa muistutuksia suhteellisin tasaisin väliajoin, vaikka sotatoimet ovatkin olleet jäässä jo useamman vuosikymmenen. Hävittäjien tai Apassi-taisteluhelikoptereiden ylilennot ovat arkipäivää ja juna- ja metroasemilta löytyy kaappi tolkulla suojavälineistöä myrkkykaasuhyökkäyksen tai ydinlaskeuman varalta. Taisihan se pohjoinen tuossa päivä pari takaperin ampua tykilläkin etelän puoelle. Korealaisten opiskelijoiden näkee myös usein pistävän kurkkusalaatit päälle ja lähtevän kertausharjoituksiin. Koreassakin jäätä voi rikkoa aloittamalla iänikuisen inttikeskustelun, joskin Koreassa larpataan poikkeuksetta kaksi vuotta per napa, sillä suurta reserviä ja Yhdysvaltain joukkojen läsnäoloa pidetään välttämättöminä pohjoisen hyökkäyksen välttämiseksi.

Paikalle harhaillut ulkomaalainen otettiin
Soulissa järjestetyssä festivaalissa
avokätisesti vastaan, vaikka itse tapahtuma
olikin suunnattu seniorikansalaisille
ja varusmiehille

Kalpean olemuksen ja englannin kielitaitoni myötä minua pidetään natiivien toimesta usein yhdysvaltalaisena ja etenkin yhdysvaltalaisten tapauksessa korealaisten suhtautuminen ulkomaalaisiin on hiukan kaksipiippuinen juttu. Toisaalta korealaiset ovat tyypillisesti hyvin innoissaan ulkomaalaisista vieraista tai ylipäätään ulkomaalaisten tapaamisesta ja ei ole epätavallista kuulla lasten supattelevan keskenään tai vanhemmilleen ulkomaalaisia nähdessään. Toisaalta esimerkiksi metrossa tapaa tapauksia, joissa natiivi kanssamatkustaja mielummin seisoo kuin istuu ulkomaalaisen viereen, tai ulkomaalaisen vanhemmalle rouvalle tarjoamasta istumapaikasta kieltäydyään kokonaan. Oman kokemukseni mukaan korealaisiin onkin iskostettu hyvin vahvasti jonkinnäköinen korealainen mentaliteetti, joka johtaa jonkinasteiseen poissulkevuuteen kun korealaiset ovat tekemisissä ulkomaalaisten kanssa. Ulkomaalainen voikin olla miten korealaistunut tahansa, mutta korealaiseksi ei voi koskaan tulla. Korealaiseksi synnytään ja ulkomaalainen on lopunpeleissä aina ulkomaalainen. 

Ravintolan omistaja halusi ulkomaalaisista asiakkaistaan
valokuvan Instagramiin. Kun liikkuu alueilla joissa
ulkomaalaisia ei niinkään pyöri, tällaiseen saa tottua.

Englannin kielitaito ei Koreassa ole mitenkään valtavirran juttu ja kielisammakoihin ja muihin kummallisuuksiin saakin kaiken muun uuden ja oudon ohella totutella. Ilman korean kieltä kanssakäyminen paikallisten kanssa rajoittuu lähinnä asioiden osoitteluun ja elekieleen (etenkin Soulin yössä myös pelkällä kehonkielellä tapahtuvaa kommunikointia saa seurata riittämiin). Korealaiset tuppaavat kuitenkin useimmiten olemaan auttavaista ja usein sydämmellistäkin ihmislaatua, jolloin kaltaiseni kielitaidottoman jauhonaaman ei tarvitse liikaa jännittää vuorovaikutustilanteita. Kaupassa asiointi onnistuu sujuvasti asioita osoittamalla ja pientä tankero-koreaa vääntäen. Paikallisia opiskelukumppaneita kannattaa hyväksikäyttää heti kun lähtee asioimaan minkään erityisemmän kanssa, esimerkiksi apteekissa käydessä voi mennä sormi suuhun kun apteekkarin kanssa ei yhteistä kieltä löydykkään ja kaikki tuotteet ovat tiskin takana kädenosoittamalta ja "tätä kiitos"-fraasilta piilossa.

Kylttiä itseään hämmentävämpi oli
sen sijainti Mjongdongin turistirysässä

Päätän nyt näihin tunnelmiin, sillä en rehellisesti sanottuna osannut karsia niitä asioita joita tähän julkaisuun mahduttaisin ja kaikkea en jaksa/halua/osaa kirjoittaa sanoiksi juuri nyt. Sellainen maininta säästä vielä tähän Korean syksy näyttää samalta kuin kesä, paitsi että jotkin puut pudottavat lehtensä ja lämpötilat laskevat 30 asteesta 20 asteeseen. Säähän tosin tottuu huolestuttavan nopeasti ja huomasin tässä muutama päivä takaperin palelleeni, kun lämpömittari näytti +23 astetta ulkona. Ensi kerralla jatkamme mitä todennäköisimmin samoissa koreajututღ-teemoissa.

vainkurssijututღ

Kuva ei tee oikeutta ikkunasta avautuvalle näkymälle aamunkoitossa

Vain elämää ja vainkoreajuttujaღ on eletty nyt kolmisen viikkoa ja ihan hyvällä omallatunnolla voin sanoa, että ihan hyvin on mennyt ja kaikilla on kivaa. Vielä en tosin ole saanut osakseni suurempaa kulttuurishokkia (pienempiä sen sijaan kourallisen). Erityiset "iik rakastan Koreaa"-hetket taisivat mennä pienten asioiden ihmettelyn lomassa ohi - jonka lisäksi vaaleanpunaiset lasit taisivat unohtua kokonaisuudessaan Hong Kongiin, jossa kaikki oli vielä coolia ja ruusujen ja kukkasten tuoksun peittää kaduilla köllöttelevien jätekasojen tanakka kikkendaalin löyhkä. Jätekasoista puheenollen. Otetaankin jätehuolto esimerkiksi korealaisesta järjestelmällisyydestä. Sitä ei nimittäin missään näkyvässä muodossa ole. Järjestelmällisyyttä tahi jätehuoltoa kumpaakaan. Ennen lähtöä mielikuvani korealaisesta yhteiskunnasta lähentelivät lähes robottimaista järjestelmällisyyttä ja tarkkuutta kaikessa, mutta mitä pidempään täällä aikaansa viettää ja mitä enemmän paikallisten kanssa on tekemisissä, sitä enemmän saat itse luovia asioitasi eteenpäin.

Kuva ihan vaan todistukseksi.
Huomaa kampuksen portti taustalla

Muutamaan otteeseen olen kuullut korealaisia ja korealaista henkeä kuvattavan kilpailuviettiseksi, mutta tähänastisten empiiristen havaintojen perusteella luonnehtisin korealaisten asennoituvan vähän kaikkea kohtaan hyvin välinpitämättömällä "hällä väliä"-asenteella. Esimerkiksi juurikin jätehuolto toimii - tai nimenomaan ei toimi - sillä periaatteella, että roskat jätetään sen enempää lajittelematta lojumaan kadun pieleen, josta joku ehkä joskus ne kerää. Roska-astioita et löydä katukuvasta mistään, mutta väliäkö tuolla, jätä jätteesi muiden roskien kanssa isoon kasaan kadun pieleen. Näitä kasoja ei ole vaikea löytää ensinnäkään sen takia, että niitä on paljon jopa Sintsangin pikkukylässä, joka sijaitsee kampuksen vieressä. Toisekseen, vessapaperia ei huuhdella pöntöstä - jos ensinnäkään on pönttö, vaan paperit heitetään pieniin roskakoreihin vessassa... Josta ne päätyvät muiden jätteiden lailla kaduille muhimaan +25 helteeseen. Roskakasan haistaa ennen kuin sen näkee. Myönnettävästi jätekasojen kanssa koin pienen kulttuurishokin, sen takia niille on omistettu lähes kaksi kappaletta tekstiä.

Korealle tyypillinen jätekasalla lannoitettu
muuntajapuu ja huolettomasti
pysäköity kulkuneuvo

Lupasin edellisessä julkaisussani puhua opiskelusta ja vainkurssijutuistaღ, joten kerrotaan nyt vähän niistä. Kurssit valittiin paperisella lomakkeella periaatteella raksi ruutuun sen kurssin kohdalle, jonka haluat suorittaa, tämä lomake piti poikkeuksellisesti allekirjoittaa vain kerran. Vaikka aikaisemmin kerrottiinkin kahden eri opintolinjan Asian studies ja intensive Korean yhdistyneen, oli näille opintolinjoille kuitenkin omat lomakkeensa, joiden väliltä piti valita. Asiasta kerrottiin vasta kurssien valintatilaisuudessa ja silloinkin hyvin vastahakoisesti. Itse täytin molemmat lomakkeet, sillä ilmeisesti opintolinjat tosiaan olivat kuin olivatkin yhdistyneet ja kursseja sai valita vapaasti molemmilta listoilta, mutta asiaa ei mainittu ellet erikseen kysynyt. Kumpikin lomake sisälsi valmiiksi muodostetun paketin kursseja, jotka muodostaisivat kunkin opiskelijan lukujärjestyksen pohjan. Vasta erikseen kysyttäessä paljastui, että näissä paleteissa pysyminen ei ole pakollista, tosin.

Kun kurssit vihdoin sitten alkoivat, alkoi myös yliopiston tehokkain - ja luotettavin - tiedotuskanava puskaradio kertoilla, että CID-keskustelukurssi (cultural i-jotain discussion blaa blaa) on kaikille vaihto-opiskelijoille pakollinen, mutta mikäli jätit kyseisen kurssin valitsematta kurssien valintalomakkeessasi joudut edelleen olemaan kurssilla läsnä, muttet taasen joudu tekemään kurssiin liittyviä tehtäviä - tai saa siitä lainkaan opintopisteitä. Epätietoisuuksissani olin kyseisen kurssin jättänyt valitsematta ja ajatus pakollisista luennoista ilman opintopisteitä vaikutti jossain määrin vastenmieliseltä, joten ei muuta kuin nokka kohti School of Global Education and Exchange(SGEE)-toimistoa. Kyseinen toimisto onkin tullut jo tutuksi, sillä mitä hyvänsä haluat saada aikaan, käy toimistolla. Usein. Lisäksi suuri osa vaihto-opiskelijoista käy luennoillaan siellä.

Kurssien vaihtaminen käy epäkäytännöllisesti saman paperilomakkeen kautta, jolla kurssit valittiin ja juuri tämän paperilappusen luona pitää erikseen käydä vierailemassa. Toimintaperiaate on yksinkertainen, mutta vaatii henkilökohtaista paikallaoloa. Suttaa yli kurssi jolle et halua mennä, ruksi kurssi jolle haluat mennä. Tämän jälkeen Korea tarjosi lisää kummallisia käytäntöjään, sillä kävin toimistossa maanantaina ja toimistosta sanottiin, että käy vielä tämä viikko niitä kursseja - siis niitä jotka juuri vaihdoin pois, koska en aijo suorittaa niitä - ja tule torstaina takasin vaihtamaan kurssit. Itsepintaisesti intin, että olen vakuuttunut päätöksestäni, mutta lopunpeleissä mentiin sitten toimiston ratkaisun mukaan. Kyseisen maanantain ja seuraavan tiistain olin tästä epäkäytännöllisyydestä hieman ärtynyt, kunnes puskaradiosta kerrottiin, että toimisto oli kuin olikin vaihtanut kurssini jo maanantaina ja minun ei tarvitsisi mennä luennoille. Olisin ehkä ollut vielä vähän tyytyväisempi, jos asiasta tosiaan olisi kerrottu minullekkin, mutta alan jo pikku hiljaa tottua ajatukseen, että toimisto ei tiedä mitä se tekee.

Yliopiston logonakin toimiva feeniksi
löytyy kampukselta useammassa
muodossa

Tälle lukukaudelle valitsin mielikuvituksettomasti pelkkiä korean kielikursseja - sekä pakollisen CID:n. Neljä eri kurssia on ripoteltu maanantaista torstaihin periaatteella, että maanantai avataan tunnin pituisella oppitunnilla kuuntelukurssia, jota seuraa kahden tunnin oppitunti puhumiskurssia. Tiistaina nämä kurssit "vaihtavat paikkoja", eli päivä avataan tunnin puhumiskurssilla. Keskiviikko ja torstai menevät samalla kuviolla lukemis ja kirjoittamiskurssin suhteen. Tähän asti, tosin, jokaisella kurssilla on tehty samoja asioita, joka on tosin ymmärrettävää. Opiskelen nimittäin ensimmäisellä tasolla, jolloin ei vielä ihan oikeasti osatakkaan juurikaan koreaa ja kaikilla kursseilla käydään aluksi alkeita läpi, kunnes jossain vaiheessa toivottavasti kurssien sisältö eriytyy ja monipuolistuu.

Omien empiiristen havaintojeni ja puskaradion kertoman mukaan luennoilla ja opetuksessa - sekä toimistossa asioinnissa - trendi näyttäisi olevan, ettei englanti ole henkilökunnalla hallussa kovinkaan vahvasti. Kielikursseista yhtä käydään pelkän yksinkertaisen korean ja äänitehosteiden voimin, toista parilla englannin kielisellä sanalla, hymyllä ja nyökkäyksellä. Onneksi korealaiset ovat sydämmellisiä ihmisiä ja kirosanat onkin jo tehokkaasti opetettu vaihto-opiskelijoille ensimmäisen viikon aikana.

Ensi kerralla luvassa mitä todennäköisimmin vainkoreajuttujaღ ja jotain siitä kaikesta mitä täällä olen nähnytja tehnyt. Kuten ehkä siitä, että olen tahattomasti jo profiloinut korealaisten suomalaiset irokeesipäisiksi viikingeiksi. Edeltänyt kampaukseni vuoksi ja seuraava, koska kuulemma ilmastointilaitteen pitäminen miellyttävässä 21 celcius-asteessa on jäätävää.
PS. Kiitos Nealle kuvista.

Lähdön jälkeen

Suuri loikka ihmiselle, pieni askel ihmiskunnalle.

Paikoitellen matka tuntui juurikin siltä, kuin oltaisi kuuhun menossa. Tunnit Lontoo-Hong Kong välin lennolla venyivät ikuisuuksiin, kun vähänkin yritti väsynyt ja haiseva matkalainen ummistaa silmiään ja levätä. Lepo ei kuitenkaan suonut olevan, joten kohteeseen saavuttiin uupuneina ja ilman suihkua. Ensitunnelmaa koneesta noustessa on poikkeuksellisen helppo kuvata yhdelläkin sanalla. Kuuma. Korean sumuisessa illassa elohopea kiri vielä lähemmälti 28 Celcius-asteeseen ja rajatarkastuksen jonossa seistessä tuntuivat muuten niin mukavat, mutta keliin tarpeettoman lämpimät verkkarit olleen elämäni pahin virhe kehoni jokaisen hikirauhasen tehdessä ylitöitä, epätoivoisesti taistellen kuumuutta vastaan.

Hong Kongissa nähtiin ensimmäiset maisemat Aasiassa

    Turvatarkastuksista kaikkein hysteerisin rajavartia löytyi Lontoon Heathrowilta ja tuliaisiksi ostettu salmiakkikossu saikin osakseen paljon huomiota. Otettiin duty-free pussia pois, silmäiltiin pulloa, katseltiin pussia, tarkkailtiin kuittia, skannattiin pulloa ja vaihdettiin pussia kunnes vielä vähän pitkin hampain annettiin matkaajan eväät takaisin. Sen sijaan Hong Kongissa virkailija näytti vain kyllästyneeltä kun ylipäätään kaivoin koko päihdeliemen esille ja viittilöi jatkamaan matkaa. Hong Kongissa oli myös erittäin, erittäin kuuma ja jo tässä vaiheessa epäilin asuvalintaani, mutta valitettavasti vaihtovaatteet olivat pitkälti kaikki ruumassa, joten asiaan ei voinut vaikuttaa.

    Incheonille lopulta saavuttaessa rajatarkastus itsessään oli suhteellisen lepsu, eikä siinä väsymyksen tilassa juurikaan olisi koko projektia jaksanut stressata sen enempää. Rajavartija tyytyi leimaamaan viisumin, ottamaan sormenjäljet ja nappaamaan yläviistosta valokuvan, jonka perusteella voisin olla kuka tahansa, jolla on hiukan hiuksia otsalla ja leuka. Näin siis, vaikka tarkastuspisteen kupeeseen pystytetyt kuvaruudut toitottivatkin ylistystään ystävyyttä ja turvallisuutta harmonisoivalle, maailman parhaalle rajatarkastukselle.

Kiitos ei mistään ilmastointilaite

    Yliopistolle saavuttua meille tarjottiin lähinnä avain käteen, kassillinen petivaatteita ja hyvän yön toivotus. Sitten ihmeteltiinkin, että mitähän huomenissa tehdään ja missä ovat lakanat - kassissa oli vain tyyny, petauspatja ja peitto. Ilmeisesti lakanoita ei käytetä, vaan esimerkiksi tyynyliinan pesemisen sijaan pestään kerralla koko tyyny. Ei kai siinä. Ensimmäisenä iltana asuntolassa kummastutti eräs toinenkin asia, johon olin osannut jopa henkisesti varautua. Huoneessa oli hyvin toimivat ilmastointilaitteet - olohuoneessa yksi ja jokaiselle huoneelle oma. Kuitenkin, kun omaan kerrokseen ensimmäisen kerran tuli, näytti jokainen ilmastointilaite samaa lohdutonta lukua: 27 Celcius-astetta. Esitietoihini vedoten tiesin, että kyseinen laite seuraa vain kaukosäätimen tyrannimaista johtamista, joten minunkin täytyisi saada käsiini moinen hallintalaite. Seurasi pieni mutta tuskaisen hikinen seikkailu, jonka aikana (leikisti) murtauduin viereiseen huoneeseen tutkimaan kaikki kaapit kaukosäätimen varalta, tein kauppaa alakerran kiinalaisten kanssa ja lopulta suoritin hävyttömän ryöstöretken viereiseen taloon, josta kaukosäätimiä löytyikin kolme (3) kappaletta, joista yhden valjastin omaan käyttööni ja muutin asumukseni lämpötiloiltaan asuttavaksi.

    Melkein olisin voinut luulla, että tilanne on järjestetty, jotta ihmiset saataisiin pakotettua puhumaan toisilleen, päätellen ainakin pöydälle jätetystä orientaatiodokumentaatiosta, jossa kehotettiin olemaan ystävällinen paikallisille opiskelijoille kunhan nämä muuttavat huoneisiin - etteivät vaan pelästy ja jätä kokonaan puhumatta vaihtareille. Huoneet eivät olekkaan sitten erityisen kokoisia ja ajatella, että ne pitää jakaa jonkun toisen kanssa. Ja itseasiassa kommunikaatioon pakottaminen on juurikin se syy miksi asumme jaetuissa huoneissa, kuten meille kerrottiin orientaatiossa.

Huoneessa ei edes mahtuisi
makaamaan poikittain vaikka haluaisi

    Aamulla tasan kello kahdeksan huoneen oveen kajahti kaksi terävää koputusta, jonka jälkeen vierailija auttoikin itsensä avaimella huoneeseen sisään. Muodon vuoksi nousin sängystä ylös tervehtimään työasuun pukeutunutta natiivia vierailijaani, joka paheksui vähäpukeisuuttani ensin "OH!"-huudahduksella ja sen jälkeen katseellaan. Vieraani meuhkasi seuraavan minuutin ajan heilutellen käsiään, jonka jälkeen poistui huoneesta vieden molemmat tuolit mukanaan. Päätin olla reagoimatta asiaan sen suuremmin ja kävin uudestaan nukkumaan, josta osakseni koitui vielä meuhkaavan vieraani katseen välittämä paheksunta laiskaa länsimaalaista kohtaan.

Nämä näkymät näen ikkunastani. Tämän kaltaiset horisonttiin jatkuvat mäet ovat dominoiva piirre maisemissa aika pitkälti. Huomaa yliopiston lippu valopylväässä edustalla kuvassa.

    Lukukausi ei ole vielä varsinaisesti alkanut korealaisille opiskelijoille; vaihto-opiskelijat kutsutaan paikalle muutamaa päivää aikaisemmin orientaatioon ja kaveeraamaan keskenään. Orientaatioon sisältyi lähinnä asuntolan sääntöjen kertaamista kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan eri viskaalin lukemana, lähemmälti viitisen kertaa kahden päivän aikana kaikenkaikkiaan. Saatettiin siinä joku pankkitili avata ja pistää hakemus vetämään myös muukalaiskortin saamiseksi (käytännössä korealainen henkilöllisyystodistus ulkomaalaisille), mutta hakemusten ja muiden läystäkkeiden ollessa koreaksi oli yliopisto pitkälti täyttänyt kaikennäköiset lippu lappuset valmiiksi ja ainoa puuttuva ainesosa oli itse vaihto-opiskelijan nimi ja nimikirjoitus.

    Tapasin myös korealaisen huonetoverini - jotalailla siinä tilanteessa jonka kaltaisesta vitsailin muille vaihtareille. Huonetoverini saapui  huoneeseen tasan kello kahdeksan - kahden terävän koputuksen saattamana. Hetken pelkäsin, että joku meuhkaaja tulee taas viemään huonekaluja, mutta univormun sijasta oven raosta saan osakseni hiukan epävarman katseen ja tervehdyksen. Edellinen ilta näkyi huoneen pöydällä vielä tyhjennetyn soju-pullon muodossa ja hiukan huojuvin askelin nousin sängystä tervehtimään uutta asukasta. Jälleen ansaitsin hiukan paheksuntaa housuttomuudesta, sekä todennäköisesti humalatilasta, mutta asuintoverini on asunut aikaisemminkin suomalaisen vaihto-opiskelijan kanssa, joten shokki ei ehkä ollut niin iso kuin pelkäsin. Toivotaan kuitenkin, että päästään puheväleihin ennemmin tai myöhemmin, on nimittäin hiukan kiusallista, kun vain makaat hiljaa siinä punkallasi tuijottamassa minua kirjoittamassa.

    Nyt kun huonekaverini saapui, odotellaan lähinnä enää luentojen alkamista - joka on siis huomenna maanantaina. Seuraavalla kerralla aijonkin käsitellä juurikin tätä aihetta - opiskelu itse ja ehkä tunnelmia elämisestä Koreassa opiskelijana ja ulkomaalaisena.

Ennen lähtöä

Hei!
Tervetuloa blogini pariin. Olen Ville, tietojärjestelmätieteen toisen vuoden opiskelija Jyväskylän Yliopistosta. Olen lähdössä opiskelijavaihtoon Etelä-Koreaan, Soon Chun Hyang Universityyn(SCH) näillä näkymin vuodeksi välillä 8.2014-8.2015. Blogissani tulen kertomaan elämästäni, opiskelustani ja kokemuksistani vaihtoon liittyen ja vaihdon aikana, sekä hieman kohdemaasta itsestään.

    Vaihtokohteekseni Korea valikoitui osittain hieman arpaonnella; olin toki kuullut maasta hyvää ja oli ajatus Koreasta vaihtokohteena käynyt mielessäni muiden mahdollisuuksien ohella aikaisemmin, kun olin pohtinut, että miten kauas sitä tohtisi lähteä. Syksyllä 2013, kun alkoivat vaihtohaun takarajat lähestyä ja niistä yliopiston taholta muistuteltiin, painoi hakemusta täyttäessä vaakakupissa kuitenki tylyn pragmaattisesti kohteen kielitaitovaatimukset - kauas oli päästävä, mutta kiinaa, japania taikka espanjaa en puhu ja englanninkielisiin maihin on tyypillisesti paljon hakijoita jolloin valituksi tuleminen on hankalampaa. Vaihtoehdoiksi jäivät näillä kriteereillä ranskankielinen Kanada ja Etelä-Korea - jonka ainoa kielitaitovaatimus oli englanti, sillä Jyväskylässä ei Korean opintoja pysty suorittamaan. Näistä jälkimmäinen lopulta vei pidemmän korren ja tässä sitä ollaan.

    Koreassa opinnot tulevat mitä todennäköisimmin keskittymään kieli- ja erinäisiin kulttuuriopintoihin, sillä SCHssa kaikki vaihto-opiskelijat osallistuvat nk. Cultural and Language Ambassador-ohjelmaan, jossa vaihto-opiskelijoita mm. asutetaan jaettuihin huoneisiin paikallisten opiskelijoiden kanssa ja parhaan tiedon mukaan tutustutetaan paikalliseen kulttuuriin. Korean kieli itsessään on siitä mielenkiintoinen, että se on isolaatti - se siis muodostaa oman kieliryhmänsä eikä sillä ole lainkaan tunnettuja sukulaiskieliä. Vaikutteita se on kuitenkin saanut naapurikielistä japanista ja kiinasta - jälkimmäisestä jopa niin paljon, että koreaa kirjoitettiin kiinalaisin merkein 1400-luvulle asti, kunnes Joseonin dynastian aikaan kehitettiin kielelle oma tavukirjoitusjärjestelmä Hangul. Nykyään kiinalaisia merkkejä käytetään vain lähinnä nimien kirjoittamiseen puhtaasti näyttävyyden vuoksi.

    Lähtövalmisteluihin kuului pakkaamisen lisäksi hieman byrokratiaa hakemusten ja viisuminkin suhteen, jota käsittelen tässä nyt hiukan. Koko hakuprosessihan alkaa Jyväskylän yliopiston hakemuksen täyttämisellä. Mobility onlineen hakemuksen yhteyteen täytettävästä opintosuunnitelmasta ei liiemmin kannata stressata, vaan energiaa kannattaa käyttää hakemuksen muihin osiin. Ensinnäkin sikäläisistä kursseista voi olla hiukan vaikeahko ylipäätään saada selkoa opinto-oppaiden ollessa laajalti vanhentuneita ja koreankielisiä. Toisekseen tässä haussa valitut ohjataan edelleen täyttämään SCH:n oma, hiljattain Internettiin siirretty hakulomake, johon omalla hakuhetkellä sisältyi vielä itseensä valinta kahden opintokokonaisuuden väliltä - ei siis itse koottua kurssipalettia. Tosin tämänkin päätöksen jälkeen saimme Korean pään vaihtokoordinaattorilta sähköpostia, jossa kyseisten kahden opintolinjan kerrottiin yhdistyneen, eli tämäkään kahden vaihtoehdon valinta ei ollut merkitsevä. Vielä ennen lähtöä SCH:n päästä pyydettiin arvioimaan omia aikeita opiskella koreaa, jotta kursseja voidaan valmistella/olla valmistelematta tarpeeksi. Lopun peleissä jää nähtäväksi juuri miten lukujärjestykset muodostuvatkaan.

    Viisumihakemukseen vaadittiin liuta kaikennäköisiä kivoja todistuksia leimoilla ja mustekynällä merkattuna. Tiedon tarvituista läystäkkeistä sai selville Etelä-Korean Suomen lähetystön sivuilta hyvinkin kätevästi, itse tosin hiukan koitin sooloillla ja sain siitä hyvästä käydä konsulaatissa pariin otteeseen tarjoamassa lappuja. Omaan hakemukseeni puuta kaadettiin ja uhrattiin toimistopaperiksi lopulta 15 arkin edestä, josta suurin osa oli opintosuoritusotetta ja kopiota yliopistojen välisestä sopimuksesta. Kuulemma koskaan aikaisemmin ei vaihtosopimuksen kopiota oltu vaadittu, mutta erikoismiehellä onkin erikoishakemus. Viisumiprosessissa kaikenkaikkiaan eniten vei aikaa, kun Kusti polki Siperian halki SCH:n paperisen Letter of Admissionin Suomeen. Itse kävin jättämässä ja hakemassa viisumin paikan päällä konsulaatista Erottajalla, mutta jälkiviisaana käytännöllisempää olisi ehkä ollu jättää palautuskuori hakemuksen kanssa, jossa valmis passi palautetaan. Tällöin säästyy yksi reissu konsulaattiin ja viisumin olisi saanut heti kouraan kun se on valmis, toisin kuin hölmö ja allekirjoittanut. Vaikka konsulaatin ilmeisesti ainokainen työntekijä sanoi alun perin, että valmiista viisumista soitetaan, oli linjaus ilmeisesti muuttunut viikon aikana ja hakijoiden pitää käydä paikan päällä kyselemässä onko viisumi jo valmis. Laiskalle tämä on ylitsepääsemätön ja kiusallinen vaiva, jonka takia suosittelenkin kirjekuorta.

    Pakkaaminen ei muuten ehkä olisi ollut mitenkään mielenkiintoinen aihe, mutta Internetissä itseni tehokkaasti pelotelleena suunnittelin pakkaamiseni muutamalle kriittiselle periaatteelle:
   -Koreassa keskipituus on muutaman sentin pienempi kuin Suomessa ja kuulin, että keskivertoa kookkaamman on vaikea löytää vaatteita. Sama pätee parhaan tiedon mukaan myös kenkiin
   -Koreassa ei ole (Suomen) talvea
   -Koreasta ei saa deodoranttia
   -Koreasta ei saa salmiakkia taikka juustoa
Näiden peruspilarien päälle rakentaen pakkasin sitten niin järkäleesti vaatteita, että toivottavasti ei lopu ja rinkka kestää perille asti. Ilmeisen leuto talvi päihitetään kerrospukeutumisella ja ilmeisen kostean ilmaston huomaan tätä kirjoittaessani jättäneeni pahasti huomioitta, eipä tainnut tulla pakattua yhtään mitään vedenpitävää. Se keuhkokuume on sen ajan murhe sitten. Deodorantille löytyi Koreasta Internetin lähteiden mukaan menneinä vuosina yllättävän suuri musta pörssi, mutta tätänykyä haisevia ulkomaalaisia paapotaan tarjoamalla deodoranttia satunnaisesti ja kalliilla. Omat dödöt on siis pakattu mukaan ja viimeistä peruspilaria vaalien suunnittelen ruokavalioni uudistamista vähemmän juusto- ja makeispohjaiseksi.

Lavastettu pakkaustilanne

    Jäljellä olevaa aikaa lasketaan (kymmenissä) tunneissa ja itseni tuntien piakkoin jännällä ei ole rajaa kun h-hetki lähestyy. Huhu. Näihin tunnelmiin tällä kertaa, seuraavalla kerralla sitten ensitunnelmia ja todennäköisesti kertomuksia paikallisesta byrokratiasta.

PS. Arvata saa, että kuinka monta kertaa olen tähän mennessä kaikennäköisiltä vitsiniekoilta kuullut jotalailla fraasin "ai lähdet Koreaan? Etelään vai pohjoiseen? Heh heh". Ei riitä enää kahden käden sormet, pitää lainata kaveriltakin molemmat, mutta ehkä se on tämän projektin hinta.