vainkoreajututღ

Korea on hyvin korealainen maa. Miksi otan asian esille on se, että mielestäni nimenomaan paikallinen kulttuuri näkyy vahvemmin jokapäiväisessä elämässä kuin mitä suomalaisesta kulttuurista näkisi Suomessa. Toki, näkemyksiäni vääristää se, että kotona en niinkään niihin pieniin asioihin kiinnittäisi huomiota, siinä missä niitä täällä usein ihmetellään kamera kädessä. Sen kanssa on tosin elettävä; tämä on kaikki omaa näkemystäni Koreasta pitkälti koko touhusta ulkopuolisena. Otetaan vielä kuitenkin esimerkiksi ruoka. Hyvin harvoin olen kohdannut Suomessa ravintolan joka profiloituisi nimenomaan suomalaiseksi ravintolaksi ja tarjoilisi nimenomaan suomalaista ruokaa, siinä missä Koreassa saa paikoitellen etsiä hiukan löytääkseen ruokapaikan, joka ei täsmällisesti seuraa korealaista kaavaa ja toitota reseptiensä alkuperäisyyttä.

Ruoka valmistetaan pöytään upotetulla pannulla.
Kuvassa Tsonanissa sijaitsevan pihvi-buffetin antimia

Opiskelijajärjestöjen rakennuksen ruokala saa nimensä myötä
osakseen hihittelyävähän turhankin usein. Olen aikuinen

Ruoasta puheenollen kerronkin hiukan siitä korealaisen kulttuurin elementistä, joka pitää korealaiset liikkeessä. Tyypillinen korealainen ateria rakentuu kahden peruspilarin päälle: liha ja riisi. Kolmantena pyöränä tässä raaka-aineiden avioliitossa on kaali, tuo pyöreä ja viekas kettu joka iskee myös silloin, kun sitä vähiten odotat. Ateriaan liittyy myös usein keitto ja Koreassa syömäpuikkojen ohella käytetään myös lusikkaa, sillä keiton juominen kuuluu Japaniin, ei Koreaan. Kuulin ja luin, että korealainen ruoka on maailman tulisinta ja monien ruokapöydässä vuodatettujen onnen kyyneleiden jälkeen en uskalla sitä kiistää. Moniin asioihin tottuu ja tulisuuteen tietoisesti hiukan totutelleena suun limakalvot huutavat nykyään hiukan vähemmän hoosiannaa ulkona syödessä. Kotiin palatessa saa sitten ihmetellä kun mikään ei maistu miltään ja syömisen polttava tuska puuttuu.Perinteisen kaavan mukaan, vissiin, ravintolassa ateria tuodaan pöytään raakana (ja ainakin mustekalan tapauksessa joskus elävänä) ja aterijoijat valmistavat itse ateriansa pöytään upotetulla pannulla. Ulos mennään usein yhdessä syömään ja paikoitellen yksin voi olla haastavaa saada ravintolasta pöytä. Yleistä on myös ruokalistan hinnoittelu useammalle ihmiselle. Ruoan yhdessä valmistaminen ja jakaminen onkin useille korealaisille ja koreassa asuville päivittäinen sosiaalinen rituaali. Yhdessä syödessä jo valmiiksi edullinen ruoka on vieläkin edullisempaa ja laiskasti laskeskelin, että jos muut kulut pitää suhteellisen pieninä niin pelkän opintotuen turvin on teoriassa varaa käydä kuukauden jokaisena päivänä kahdesti ravintolassa syömässä, kunhan budjetoi huolellisesti ja ottaa kaverin mukaan. Opintotuen ja SCH:n tarjoaman stipendin turvin, josta pieni osa saadaan viikoittain, ei tarvitse tosin pelätä nälkää näkevänsä. Ulkona syömiseen saakin monien muiden asioiden ohella tottua, sillä yliopiston asuntolassa ei ole lainkaan keittiötä. Ainoa keino "valmistaa" "ruokaa" asuntolassa (ruoan säilyttäminen asuntolassa on muuten asuntolan säännöissä kielletty) on yhteen alakerran auloista sijoitettu kolmikko mikroaaltouuneja tai juoma-automaatin tarjoama kuuma vesi. Tämä siis, jos eineshampurilaista tai pikanuudeleita voi pitää oikeana ruokana.

Ravintola 김밥 나라 Shintsangissa seuraa korealaista
trendiä kehnon englannin suhteen. Kyseinen ravintola
on opiskelijoiden suosiossa edullisten hintojensa ansiosta

Mainitsin tuossa pari virkettä aikaisemmin SCH:n tarjoaman stipendin. Se onkin lukuisten sääntöjen ohella yksi SCH:n käyttämä keino ulkomaalaisten opiskelijoiden kontrollointiin; törttöilyistä ja poissaoloista stipendi hupenee ja useimmille opiskelijoille tämä tarkoittaa vyön kiristystä, sillä opintotuki ei ole itsestäänselvyys maailmalla. Keppi ja porkkana ei ole ainut tapa jolla vaihto-opiskelijoita infantilisoidaan, vaikka osa onkin hyvin nuoria (22-vuotiaana olen yllätyksekseni suurta osaa vaihto-opiskelijoista vanhempi), voisi opiskelijoille edes koittaa antaa vaikutelman jonkinlaisesta vastuusta. Asuntolassa on puolen yön aikaan alkava ulkonaliikkumiskielto, jonka aikana ulko-ovet ovat lukittuna. Sisään voi päästä herättämällä asuntolan vartijan, joka kerää myöhästelijöiltä nimet ylös ja tämä heijastuu opiskelijan stipendiin parin varoituksen kerran. Ulkonaliikkumiskielto on samaan aikaan käytännössä myös yliopiston suosittelema nukkumaanmenoaika, sillä opiskelutila ja varsinaisen eteisaulan yhteydessä olevat oleskeluaulat ja pyykkihuone lukitaan myös yöksi, sillä eihän opiskelijoita voisi jättää seurustelemaan tai opiskelemaan aulaan saati pyykkäämään ilman valvontaa. Kotiintuloaikaa voi kiertää sillä, ettei tule ennen puolta yötä sisään - jolloin tosin takaisin pääsee vasta kello 6 aamulla. Ikkunasta sisään kiipeämisestä kuulemma saa suhteellisen kovia rangaistuksia, joten en voi suositella sitä hyvällä omalla tunnolla.

Katukuvaa ja liikennettä Soulista.
Huomaa kuvassa vasemmalla tasoristeyksestä
varoittava kyltti. Kuva on otettu juurikin
tasoristeyksen päällä seistessä hiukan ennen
kuin juna(kin) päätti koittaa onneaan
väkijoukon läpi kulkemisessa

Vaikka huoneet periaatteessa tarkastetaan päivittäin ja jokaisen opiskelijan läsnäolo kirjataan illalla, ei tästä tyypilliseen korealaiseen tapaan välitetä juuri sitä periaatetta enempää. Huonetarkastuksessa, jos sellainen ylipäätään on, käy vanhampi opiskelija vähän jutustelemassa kavereilleen kussakin rakennuksessa ja ehkä kirjaa joitain ylös. Vaihto-opiskelijoista välitetään vielä vähemmän, mikäli se enää on mahdollista ja huonetarkastuksia ja muuta valvontaa suorittavalla taitaakin olla valikoiva näkövamma, joka tekee vaihto-opiskelijoista näkymättömiä. Kuulemma tarkastukset ovat vähemmän flegmaattisia naisten asuntolarakennuksissa. Naiset ja miehet on siis sijoitettu eri asuntolarakennuksiin periaatteella, että miehillä on kaksi asuntolarakennusta ja naisilla kaksi. Näin siis periaatteessa, mutta toisen miesten asuntolarakennuksen alakerta on omistettu vielä erikseen kiinalaisille naisopiskelijoille. Vaikka isoa osaa säännöistä ei seurata, koska Korea, sukupuolien välinen kanssakäyminen näkyy olevan periaatteista se kaikkein vankin ja aikaisempina lukukausina on opiskelijoita poistettu vaihto-ohjelmasta vastakkaisen sukupuolen rakennuksessa vierailun vuoksi. Paitsi että korealaiseen tyyliin tämäkin on hiukan unohdettu ja miehet ja naiset on sijoitettu samaan rakennukseen. Asuntolan sisällä asuntojen ulko-ovet saa hiukan yrittämällä avaimella lukkoon, mutta tätä ei suurin osa tunnu tietävän, joten ovet ovat yleensä sepposen selällään. Tapauksessa, jossa miehet ja naiset asuvat samassa rakennuksessa on ongelma ratkaistu hieman kummallista logiikkaa seuraten asettamalla oviin koodilukot, sen sijaan että oviin olisi vaikka laitettu kunnostetut avainlukot. Avain on huomattavasti koodia vaikeampi jakaa, mutta tiedä häntä taas.

Katukuvaa Soulista. Vähemmän tuulisena
päivänä horisontti jää Soulissa paikoitellen
kokonaan kelmeän harmaan pilvipeiton taakse

Muutenkin asuntolan valvonta perustuu periaatteelle, että aulassa on vartia, jolla on muutama turvakamera ympäri asuntolakompleksia. Kamerat, tosin, vaihtareiden empirian mukaan rajoittuvat kunkin rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen ja kameroiden valvontaa suoritetaan vain silloin kun vartiaa huvittaa. Kerran epähuomiossani kuljin väärän rakennuksen rappuun ja vasta neljännen kerroksen kohdalla huomasin vahingossa ohittaneeni valvonnan. Valvonta tiivistyykin siihen, että vartia on korealainen ja hällä väliä-henki huokuu vahvana usein väsyneen välinpitämättömästä katseesta, jonka alla asuntolaan voisi todennäköisesti tuoda vaikka joukkotuhoaseita ilman sen suurempaa reaktiota. Mainittakoon, että en tosin suosittele joukkotuhoaseiden säilyttämistä asuntolassa, sillä läheltä löytyy Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohta ja historia kertoo että aikaisemmin jo pelkkä epäilys joukkotuhoaseista on johtanut seuraamuksiin.

Etelä-Korea on virallisesti sotatilassa pohjoisen sisaruksensa kanssa ja jopa Shintsangin maaseudun idylissä sotatilasta kohtaa muistutuksia suhteellisin tasaisin väliajoin, vaikka sotatoimet ovatkin olleet jäässä jo useamman vuosikymmenen. Hävittäjien tai Apassi-taisteluhelikoptereiden ylilennot ovat arkipäivää ja juna- ja metroasemilta löytyy kaappi tolkulla suojavälineistöä myrkkykaasuhyökkäyksen tai ydinlaskeuman varalta. Taisihan se pohjoinen tuossa päivä pari takaperin ampua tykilläkin etelän puoelle. Korealaisten opiskelijoiden näkee myös usein pistävän kurkkusalaatit päälle ja lähtevän kertausharjoituksiin. Koreassakin jäätä voi rikkoa aloittamalla iänikuisen inttikeskustelun, joskin Koreassa larpataan poikkeuksetta kaksi vuotta per napa, sillä suurta reserviä ja Yhdysvaltain joukkojen läsnäoloa pidetään välttämättöminä pohjoisen hyökkäyksen välttämiseksi.

Paikalle harhaillut ulkomaalainen otettiin
Soulissa järjestetyssä festivaalissa
avokätisesti vastaan, vaikka itse tapahtuma
olikin suunnattu seniorikansalaisille
ja varusmiehille

Kalpean olemuksen ja englannin kielitaitoni myötä minua pidetään natiivien toimesta usein yhdysvaltalaisena ja etenkin yhdysvaltalaisten tapauksessa korealaisten suhtautuminen ulkomaalaisiin on hiukan kaksipiippuinen juttu. Toisaalta korealaiset ovat tyypillisesti hyvin innoissaan ulkomaalaisista vieraista tai ylipäätään ulkomaalaisten tapaamisesta ja ei ole epätavallista kuulla lasten supattelevan keskenään tai vanhemmilleen ulkomaalaisia nähdessään. Toisaalta esimerkiksi metrossa tapaa tapauksia, joissa natiivi kanssamatkustaja mielummin seisoo kuin istuu ulkomaalaisen viereen, tai ulkomaalaisen vanhemmalle rouvalle tarjoamasta istumapaikasta kieltäydyään kokonaan. Oman kokemukseni mukaan korealaisiin onkin iskostettu hyvin vahvasti jonkinnäköinen korealainen mentaliteetti, joka johtaa jonkinasteiseen poissulkevuuteen kun korealaiset ovat tekemisissä ulkomaalaisten kanssa. Ulkomaalainen voikin olla miten korealaistunut tahansa, mutta korealaiseksi ei voi koskaan tulla. Korealaiseksi synnytään ja ulkomaalainen on lopunpeleissä aina ulkomaalainen. 

Ravintolan omistaja halusi ulkomaalaisista asiakkaistaan
valokuvan Instagramiin. Kun liikkuu alueilla joissa
ulkomaalaisia ei niinkään pyöri, tällaiseen saa tottua.

Englannin kielitaito ei Koreassa ole mitenkään valtavirran juttu ja kielisammakoihin ja muihin kummallisuuksiin saakin kaiken muun uuden ja oudon ohella totutella. Ilman korean kieltä kanssakäyminen paikallisten kanssa rajoittuu lähinnä asioiden osoitteluun ja elekieleen (etenkin Soulin yössä myös pelkällä kehonkielellä tapahtuvaa kommunikointia saa seurata riittämiin). Korealaiset tuppaavat kuitenkin useimmiten olemaan auttavaista ja usein sydämmellistäkin ihmislaatua, jolloin kaltaiseni kielitaidottoman jauhonaaman ei tarvitse liikaa jännittää vuorovaikutustilanteita. Kaupassa asiointi onnistuu sujuvasti asioita osoittamalla ja pientä tankero-koreaa vääntäen. Paikallisia opiskelukumppaneita kannattaa hyväksikäyttää heti kun lähtee asioimaan minkään erityisemmän kanssa, esimerkiksi apteekissa käydessä voi mennä sormi suuhun kun apteekkarin kanssa ei yhteistä kieltä löydykkään ja kaikki tuotteet ovat tiskin takana kädenosoittamalta ja "tätä kiitos"-fraasilta piilossa.

Kylttiä itseään hämmentävämpi oli
sen sijainti Mjongdongin turistirysässä

Päätän nyt näihin tunnelmiin, sillä en rehellisesti sanottuna osannut karsia niitä asioita joita tähän julkaisuun mahduttaisin ja kaikkea en jaksa/halua/osaa kirjoittaa sanoiksi juuri nyt. Sellainen maininta säästä vielä tähän Korean syksy näyttää samalta kuin kesä, paitsi että jotkin puut pudottavat lehtensä ja lämpötilat laskevat 30 asteesta 20 asteeseen. Säähän tosin tottuu huolestuttavan nopeasti ja huomasin tässä muutama päivä takaperin palelleeni, kun lämpömittari näytti +23 astetta ulkona. Ensi kerralla jatkamme mitä todennäköisimmin samoissa koreajututღ-teemoissa.